Voiko offailu olla perhelaji?

[Skorpioni]

Itselläni "avautuminen" johtui nuorimmaisen harrastuksen lopahtamisesta. Alussa hän oli innoissaan ja tykkäsi erittäin paljon tempuista yms. mitä harkoissa tehtiin. Sitten hän alkoi lähes joka harjoituksissa itkemään ja sanoi, ettei halua enää mennä harjoituksiin. OLIN pettynyt. Sitten onneksi tajusin, ettei harrastaminen ole ole mielekästä, jos siellä pitää itkeä ja annoin periksi ja lopetimme pakkopullan. Poika on 7 v..

Vanhin poika harrastaa ja on erittäin hyvä harrastuksessaan. Itsetunto on kohdillaan ja muutenkin on sosiaalinen ja tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Hän aloitti harrastuksen 'vasta' 9-vuotiaana.

"Harrastus on tärkeä, mutta se ei ole välttämätön ennen kuin lapsi on toisella kymmenellä." Näin sanoi alakoululaistemme terveydenhoitaja minulle aikoinaan, kun olin huolissani siitä, ettei kaikilla lapsillamme ole harrastuksia.

Muu perheen yhdessäolo onkin sitten aivan eri asia kuin lapsen OMA harrastus.

Ps. ei yhtään viiniä, eikä olutta otettu!

Ja lisäystä vielä: En harrastanut ennen aikuisikää mitään, ja silti minusta tuli yhteiskuntakelpoinen veronmaksaja, joka on antanut elämän aika monelle tulevalle (toivottavasti) veronmaksajalle. Murheellisena on vielä todettava, että rakkain harrastukseni, lenkkeily, on minulle mahdotonta iäksi! Saa nähdä miten käy talven tullen toiseksi rakkaimman harrastuksen kanssa....

[sisua45]

Tärkeintä näitten lapsien harrastuksissa on, että vanhemmat eivät yritä elää lapsiensa kautta. Vanhempi poika (kohta 8v) oli viime vuonna jalkapallo joukkueessa. Sielläkin näki kun jotkut isät istuivat otsasuoni pullollaan katsomossa. SYÖTÄ, SYÖTÄ....!!!! Pari kertaa meinasin mennä sanomaan, että noi on lapsia, ja tämä pallon pelaaminen on niille leikkiä, miksei se ole sitä sulle? En sitten mennyt, kun en halunnut sekaantua heidän asioihinsa. Olisi ehkä pitänyt mennä. Poika lopetti putkupallon, kun se ei enää kiinnostunut. Se siitä sitten, ei tartte jos ei haluu.

Ja tästä offroadista, se voi olla hyvä perhelaji. Tuo vanhempi poika on ollut sisun, mönkijän ja pajeron kyytissä ajoreissuilla. Tykkää kovasti. Usein kysyn, että ajetaanko tonne. Jos poika sanoo että ei, niin selitän paikkaa ja kuinka siinä ajetaan. Jos ei vieläkään halua ole, niin sitten kierretään kyseinen paikka. Ei joka paikkaan tarvitse väkisin tunkea. Offroad saa olla jännittävää, muttei pelottavaa.

Nuorempi poika (3v) oli pari viikkoa sitten ekaa kertaa mönkijän kyytissä. Ensin jännitti, mutta sitten olisi pitänyt ajaa koko päivä.

Muijaa tekisi mieli kuskata joskus pajerolla kunnon kivikossa. Uskoisin että hän ei oikein hahmota, kuinka pahoista paikoista tuolla lommoisella ruostekasalla pääsee. Häntä voisi vaikka vähän pelotellakin, sillai sopivasti.

PS. ja kaljaa otettu eilisen ja tämän päivän viestin lomassa.