![]() |
![]() |
|
Tapahtumat Kisat, kisatulokset, safarit, ajopäivät, kokoukset, yms. |
![]() |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#1
|
|||
|
|||
![]() Kiitokset kisasta. Loistavat puitteet kilpailukeskuksella. Aittamajoitus oli ihan hotellitasoa. Panimoravintolassa oli hyvää ruokaa. Saunakin sai kehuja. Peltoparkkikin toimi tällä kelillä, mutta sateella oltais ehkä jääty jumiin. Kisa alueista tykättiin myös. Upottavaa suota ei juurikaan ollut eli painavallekin autolle oli ajettavaa. Metsistä löytyi kivasti korkeuseroja ja rastituskin oli varsin onnistunutta. Muutama rasti oli jokseenkin kuumottavan jyrkänteen reunalla, joka pisti vähän miettimään turvallisuusaspektia - vaan eipä joka paikkaan ole pakko ajaa. Yleisöalueelle ei pystytä kovin hyviä arvioita antamaan, kun ei viitsitty lähteä kokeilemaan renkaiden kestävyyttä kivikkoon. Onneksi tässäkin sai valita ihan itse, mutta runsaslukuinen yleisö olisi varmasti halunnut nähdä enemmänkin. Kisa alkoi meiltä vähän mollivoittoisesti, kun takakardaani lähti osittain irti. Remontissa vierähti tunnin verran, mutta auto saatiin kuntoon. Ajot sujui mielestämme ihan hyvin ja tiimi toimi kuten kuuluu. Ei juuri jäänyt parannettavaa. Kärkisija ei ollut kaukana ja ilman remonttia oltaisiin oltu aika tasoissa. Näköjään möhkölläkin voi pärjätä. Cupin kannalta vähän harmi, että mestarit selvisivät jo ennen Juupajoen finaalia. Parhaat kuitenkin vie pokaalit ennemmin tai myöhemmin, joten onnea voittajille.
__________________
Vannepaja Offroad Team |
#2
|
||||
|
||||
![]() Wuoksioffroad 90
https://youtu.be/OWnN2S4oLNc?si=4ZKCPCj4jbeQQlV7
Kiitos tapahtumasta. Hauskaa oli koko rahan edestä, eikä saatu mitään edes rikki ![]() |
#3
|
|||
|
|||
![]()
Isot kiitokset järjestäjille kisoista, soramontun louhikko oli kyllä mielenkiintoinen ja haastava kokemus, peukut siitä
![]() |
#4
|
||||
|
||||
![]() |
#5
|
|||
|
|||
![]() |
![]() |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
Näkymä | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Lost In Bonehill 2023 - suunnistus CUP-kilpailu Luumäellä 1.4.- ILMOITTAUTUMINEN AUKI | miirapz | Tapahtumat | 43 | 14.04.2023 16:58 |
STONEHILL 22 16-18.9 | sampolaattori | Tapahtumat | 30 | 25.09.2022 10:45 |
Suunnistus CUP Offroadtarvikkeen Stonehill 18-20.5 | sampolaattori | Tapahtumat | 68 | 17.08.2018 10:35 |
Stonehill 2014 24h-suunnistus 26-28.9 **peruttu** | sampolaattori | Tapahtumat | 17 | 18.08.2014 09:26 |
Vuoden ensimmäinen suunnistus kilpailu LAKEUDEN KUTSU 2 | Lalli bj40 | Chit-Chat | 1 | 04.01.2012 20:47 |