|
Maasturiprojektit Osio on tarkoitettu etenkin pidempiaikaisten projektien seuraamiseen. Tämä on oikea paikka oman auton esittelyyn. |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#526
|
||||
|
||||
Noita puuilon koneita itsekkin katselin joskus. Tuntui vaan olevan mielipiteet niistä niin huonoja etten silloin uskaltanut ostaa. Pitäisi melkein kysellä josko jollain olis lähistöllä tollanen niin pääsis testaamaan. Ei kyllä kallis toi linkkaamasi kone. Meneekö kuinka paksua levyä vielä nätisti?
|
#527
|
||||
|
||||
Panhardia joutui taivuttelemaan hieman, ettei pääse osumaan öljypohjaan ja sai vielä vetovarren kanssa linjaan.
Pohjaanlyöntikumeille palikoita. Mahdollisesti joutuu vielä lisätukea tekemään etteivät pääse kääntymään, mutta aika näyttää. |
#528
|
||||
|
||||
Tikkujen kiinnikkeiden suunnittelu ja sovittelu otti jonkunverran aikaa. Paikotellen oli ahdasta mutta lopulta kaikki haki paikkansa.
Sivuttais tukea yläpäähän, poikkituelle ei oilisi ollut konepellin alla tilaa. |
#529
|
||||
|
||||
Paketti saapui maanantai iltapäivällä, heti niitä piti hieman sovittaa.
Näyttää lupaavalta lehtijousiin verrattuna Ajokorkeudessa suunnilleen tuota luokkaa. Hantinpuolella pukki helman alla joten tikku kuskinpuolella hieman painuneena. Ja molemmat tikut paikoillaan. Ja uudelleen auto paloiksi, lopulliset hitsaukset, hiekkapuhallus ja maalaus. Akseli ja tukivarret tällähetkellä valmiina, vielä olisi rungon kiinnikkeiden loppuun hitsaus ja maalaus. Toivotaan että viikonloppuna pääsee ottamaan ensimmäiset tyypit. |
#530
|
||||
|
||||
Kuvia en ole ehtinyt lisäilemään, mutta ensimmäiset koeajot tuli suoritettua onnistuneesti. Alusta oli kuitenkin turhan jämäkkä ja ajokorkeus jäi myös hieman liian alas. Kiitos kuitenkin Suomen Vaimentimen erinomaisen palvelun, tikut saatiin säädettyä tarkemmin jo seuraavalle viikonlopulle. Ajokorkeutta nostettiin, vaimennusta shimmattiin pehmeämmäksi ja mäntä vaihdettiin. Alusta pehmeni todella paljon ja ajokorkeudestakin tuli oikein hyvä. Testiajoa vasta kerta ajeltu säätöjen jälkeen mutta koitetaan päästä testailemaan lähiaikoina lisää. Takapää kaipailisi myös tikkuja, tai ainakin jonkunlaista hieromista. Etupyörän joustaessa sisään kevittyy takapyörä vielä aika helposti, mutta takapyörän sisäänjoustossa etupää elää hyvin. Myös kovemmassa ajossa etupää toimii hienosti. Lisäillään kuvia ja jatketaan testejä kunhan keritään.
Videokuvaa testeistä. Muutama kovempi tällikin tuli, pohjaanlyöntikumeja pitää vielä hieman säätää. |
#531
|
||||
|
||||
Etukardaani tehty sylinteriputkesta kuten takajordaanikin.
Kohti ensimmäistä testiajoa Venyttelyä ja mittailuja työmaalla. Puslakin näyttää johonkin elävän.. Joustojen testailua tikkujen säätämisen jälkeen. Etupään sisäänjoustossa vähän kankeampi ja taka iskarista loppuu jo ulosjoustovara. Unohtui tarkistaa paljonko tuossa kohtaa takapäässä sisäänjoustovaraa ja mitä tapahtuu, jos takapään sisäänjoustoa rajoittaa. Painaisiko paremmin sisäänjoustavaa etukulmaa pohjaan, vai onko täysin turha ajatus.. Helppo toki tuossa työmaalla nostella ja testailla kunhan joutaa. |
#532
|
||||
|
||||
Tikkujen säätely vieläkin vähän vaiheessa. Turaoffi ajettuna ja koitetaan talven aikana saada alusta kuntoon. Takapäähän suunnitteilla myös tikut ja etupäästä pitäisi saada pehmeämpi. Mutta mutta, laitellaan nyt jotain mitä kesällä on tapahtunut. Puoliovet tuli tehtyä ainakin.
|
#533
|
||||
|
||||
Tekniikka vaihtui 2,4 2L moottoriin, koska vanha moottori alkoi näyttää lopun enteitä.
Kulumaa havaittavissa "Uuteen" moottoriin haalittu osia kasaan jo pidemmän aikaa. Holset Hx30w Perushuoltoa vaihtokiukaalle. Laakerit, stefat, jakopää, vesipumppu, tiivisteet jne.. Lohkoon öljynpaluukanava. Laakerit olivat sentään vähän paremmat kun vanhassa koneessa. 2L-T Pumppu, ryyppyhärveli tulpattuna. Vaparin pumpusta sai tulppaus levyn suoraan, niin ei tarvinnut alkaa itse väsäämään. Ahdonalaisensyötön karasta kevyt siivu pois. Kasaanpäin.. Toiseen pakosarjaan 2L koneen laippa. Kaikki pikkuhiljaa nipussa. |
#534
|
||||
|
||||
Ennen Turaoffia piti muotoilla panhardi uudelleen. Toinen nivel katkesi jo kertaalleen sivulle vinssauksessa, koska oli liikaa väänteessä.
Samalla vahvistelin hieman tikkujen alakiinnikkeitä. Hiluksin uusi tallikaveri ottanut tuota aikaa jonkunverran, niin ei ole paljoa hiluksiin ehtinyt aikaa käyttää. Vanhasta etukardaanista oli tuplanivel huonona, jatkoin toisen kardaanin ja yksi paska jäi hätävaraksi. Uusia valoja ja ramppeja Turaan. Toiwottomat Raptor Jimnyyn tehtiin kierros vanteita Hiluksiin tulossa samanlaiset kunhan saan vanteet ja palikat käsiin. Viimeksi muokannut Ipu33 : 08.10.2018 10:35 |
#535
|
||||
|
||||
Turaoffi 2018 Ei meidän osalta ihan putkeen mennyt, auto kyllä toimi pääsääntöisesti hyvin. Perjantaina kivi viilsi takarenkaan puhki. Paimensuon alue olisi pitänyt jättää painavalla autolla ja kapeilla renkailla väliin. Siellä siis tahittiin muutaman rastin takia melkeinpä puolet päivästä. Kisan loppupäässä auto lopetti lataamisen, työvalot pimeni ja jarruputki katkesi. Porukka oli suolla tahimisesta senverran loppu että päätettiin vain nilkuttaa maaliin. Kiitos kuitenkin järjestäjille kilpailusta! Mukavaa oli ja homma luonistikin kohtuullisesti kun suolta päästiin pois. Sijoitus vastoinkäymisistä huolimatta 6.
Viimeksi muokannut Ipu33 : 08.10.2018 10:47 |
#536
|
||||
|
||||
Keulan ylitykset tossa on vähän häirinnyt, eipä siinä auttanut kun ottaa rälläkkä käteen. Simpukkaa ei taaksepäin saa sopimaan, mutta aika minimiin pitäisi silti ylitykset saada.
Samalla karsiutuu muutama kilo turhaa painoa.. Cooleri, ahtoputket, valot ja muut sähköt pitää vielä purkaa tieltä, niin saa naamapellil leikattua irti. Visiointi keulan suhteen on vielä kesken, mutta eiköhän se siitä kehity, kun pääsee sovittelemaan putkia. |
#537
|
||||
|
||||
Eikö olisi helpompi laittaa isommat renkaat...
|
#538
|
||||
|
||||
Ja vaihtaa samalla kestävämmät akselit Aika paljon isommat renkaat pitäis laittaa. Ja kulkeehan se noinkin, mutta rakentamisen ilosta näitä tehdään
|
#539
|
||||
|
||||
Uusi laturi heitetty paikalleen ja leikelty vähän lisää..
|
#540
|
||||
|
||||
Taas on keula hakenut hieman lisää muotoa.
Epäilyttäää tuleva ulkonäkö jo itseäkin, mutta ei heitetä vielä kirvestä kaivoon. Maali, suojapellit ja valot tekee vielä ihmeitä, toivottavasti. Poikkeaapahan ainakin sitten massasta jossei muuta hyvää ole. Sisälokarien pähkäilyä. Konepellin rei'itystäkin tuli mietittyä, mutta jätetään se idea nyt myöhemmälle. |
#541
|
||||
|
||||
Taas on tämän topicin päivittäminen unohtunut. Tosiaan, keulan lyhennys tuli valmiiksi ja lopputuloskin miellytti omaa silmää. Aluksi tuleva ulkonäkö epäilytti/hirvitti, mutta maali korjasi tilanteen.
Leimahan on ollut ummessa jo tovin, joten seuraava projekti on muutoskatsastus. Pistetään nyt kuitenkin jotain kuvia keulan muutoksista. Eroa entiseen on senverran, että kannatti nähdä vaivaa. Ja sitä maalia.. Tarrat päälle ja valmista tuli |
#542
|
|||
|
|||
millä nimikkeellä tämä on rekisteröity? eikö lavan mitalle ollut jotakin tiettyjä mittoja mitkä piti täyttää? ja onko tuommosille kaarille minkalainen homma muutoskatsastaa?
|
#543
|
||||
|
||||
Ihan pakuksi tämän on rekisteröity, lavan minimi mitta taisi olla 185cm. Kaarista ei ole itsellä erillistä mainintaa otteessa, mutta ei niihin kukaan ole puuttunutkaan.
|
#544
|
||||
|
||||
Päivittelyt taas unohtuneet. Takapäähän tuli laitettua myös SV:n kepit. Laitellaan projektikuvia myöhemmin.
|
#545
|
|||
|
|||
onko kuinka pitkällä iskulla nuo kepit ja kuinka iso putki näissä on? onkohan minkalainen homma leimata?
|
#546
|
||||
|
||||
2"x12" kepit ja leimalle pitää käydä nelipyöräsuuntauksessa, sekä tehdä selvitys korvakoista.
|
#547
|
||||
|
||||
Päivitetäänpä pitkästä aikaa.
Takaperä vaihtui 2019 Toyotan sähkölukolliseen versioon, eikä aivan kivuttomasti Perään tilasin Venäjältä sylinterin, sähköisen lukkomoottorin tilalle. Vanhan mallin 4.88 välityksen lautanen oli liian ohut, joten siihen värkättiin alkuun speisseri. Jotkut Toyotan kardaaninpultit hain marmorilta, olivat sopivasti pidemmät ja samalla kierteellä, kuin välityksen pultit. Muistikuvat jo itseltäkin haalenneet, mutta koitetaan parhaamme. No tuo vanha 4.88 välityskin on tässä kuluneiden koronavuosien aikana ajettu rikki jo kertaalleen. Perään tuli tilalle uusi 4.88 välitys 4x4partsilta, sekä uudet laakerit. Nyt joulukuussa -22 takavetari katkesi ja hajotti perästä lukkoholkin ja kytkentähaarukan, eli peräremonttia on taas meneillään. Jatketaan kuitenkin vuodesta -19! Kuvasta selviää myös linkki kiinnostuneille. Sylinteri sopi suoraan paikoilleen ja on pelannut niinkuin pitää! Akseliputkea piti myös muokata, jotta murikan sai sinne istumaan. Kaiken kaikkiaan loppupeleissä halvemmaksi ja helpommaksi olisi tullut ostaa Arbbi |
#548
|
||||
|
||||
Samana vuonna laitoin SV:n ilmakepit myös takapäähän. Homma alotettiin tietenkin armottomalla rälläköinnillä. Vanhat kierteytys osat piti ottaa irti ehjänä, kun menivät kaverin autoon jatkokäyttöön.
Vinssipetihän lähti samalla. Tikkujen paikan hahmottelua. Everlast tulille ja palikkaa tikkujen yläpäähän. Jokunen säätöreikä ja keskelle rajoitinliinan paikka. Uusi vinssipeti tuli painon ja tilan säästämiseksi vain yhdelle vinssille. Tällä saadaan vedettyä myös taakse, kun naru on edestä kierretty sarviin, voidaan se takapään kidasta vetää U:na ulos ja käyttää pylpyrää. Ihan selvennykseksi, jos jollekkin ei auennut. Ja valmiina näyttää tältä. Alusta on toiminut oikein mukavasti, eikä ole tullut mitään rikkojakaan. Panhardin nivelet pitäisi jossain kohtaa päivittää isompiin, jos eivät väljistyisi niin nopeaan. Muutokset on myös otteessa, joten suunnistaa voi edelleen ilman trailerisiirtoja. |
#549
|
||||
|
||||
2019 loppuun mahtui vielä vaihteiston totaalituho. Kolmosella täydestä vedosta pikatiellä antautui pää-akselin laakeri. Samalla pamauksella lähti tästä kuuluisan sähkölukkotakaperän välityksestä pari hammasta.
Vaihteistoja löytyi onneksi ihan kotonurkista. Töihin lootat pesulle ja sitten puhisemaan autoon paikoilleen. Vanha välitetty jakoloota uuteen päävaihteistoon. Kytkinhaarukan kieli katkesi tietysti touhuillessa, joten piti pellistä värkätä uusi. |
#550
|
||||
|
||||
2020 sai alkaa siis peräremontilla, uusi välitys, laakerit, säädettävä holkki yms..
Tikkujen säätämiseen hankin Albeen typpipullon ja paikallisessa hydrauliikkaliikkeessä pähkäiltiin väliin sopiva letku. Takavalotkin vaihtui tyylikkäämpiin |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
Näkymä | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Ostetaan hiluxi | jmtr83 | O/M/V Ajoneuvot | 1 | 17.12.2012 20:41 |
hiluxi | Ville90 | Maasturiprojektit | 27 | 05.10.2012 00:18 |
hiluxi | luxori | Tekniikka & Jutustelu | 2 | 15.03.2010 23:36 |
O: Hiluxi | O/M/V Ajoneuvot | 2 | 11.02.2007 13:34 |