![]() |
![]() |
|
Tapahtumat Kisat, kisatulokset, safarit, ajopäivät, kokoukset, yms. |
![]() |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#1
|
|||
|
|||
![]() Ypyrin huolto myös kiittää. Saatiin olla mukana kisan järjestelyissä vaikka ei autoa saatukaan paikalle. Syötiin ja katottiin hyvä katselupaikka. Mutta sattui niin että eipä sinne montaa tallia eksynyt. Eli rasteja oli tarpeeksi. Temmitiimi jäi mieleen kovasta yrityksestä. Peukku heille. Huolto tulee myös seuraavaan kisaan. Oli autoa tai ei. Hyvää loppukesää kaikille.
|
#2
|
||||
|
||||
![]() Kiitos
Team Ipefix eli pappa ja juniori kiittää järjestäjiä, kanssakilpailijoita ja maanomistajia taas kerran hyvin järjestetystä kisasta. Erityiisesti crossitadan hiekkakuoppa oli mieleen entiselle dyyniajelijalle vaikka märkää pehmeääkin löytyi ihan tarpeeksi minun mieleen. Jossain pehmeikössä vinssatessa katkeasi bensan paluuputki ja arvokasta menovettä alkoi poistua järjestelmästä joten oli remontin paikka. Itse jo päätin että konsti maaliin pääsemiseen on arvokas mutta 45v nuorempi appari oli erimieltä, onneksi, ja korjasi vuodon ja kisa jatkui. Tästä tai minun arviointivirheestä johtuen lisää aikaa menetettiin kun jouduin hakemaan Anttolasta kannulla bensaaa kun Jeepin tankki tyhjeni. Nämä nyt tuskin vaikutti mitenkään ratkaisevasti sijoitukseen mutta kiva olla taas vuosien jälkeen mukana kisoissa.
|
#3
|
||||
|
||||
![]() |
#4
|
||||
|
||||
![]()
maasTOIJOTA kiittää kilpailu järjestäjiä monipuolisen ja osittain haasteellisen kisan järjestämisestä. Kiitokset kuuluu kanssa kilpailijoille,etenkin KRMn porukoille. Suolla on kaksin aina mukavempaa !! Ja tiimiä huoltoineen ei unohdeta. Turassa nähdään
__________________
Paikka minne ei pääse jalan, on paikka minne mennään TOIJOTALLA!!!! KRM team Maasturistit Ry. Montenegro Off Road Club |
#5
|
||||
|
||||
![]() Edit: ääni ja kuva ei ole ihan synkassa...mut menkööt!
__________________
---------------------------------------------- Team Tostanoin Facebookissa www.maasturistit.fi www.etsama.com ------Offroad team Over the Hill--------------- Viimeksi muokannut mikaelt : 26.07.2016 08:29 |
#6
|
|||
|
|||
![]()
Kukahan lähtis kuljetuspäälliköksi meidän teamiin ettei tarttis aina olla katsomon puolella.
![]() https://www.youtube.com/watch?v=dRdQVTkGWsI Viimeksi muokannut BJ700 : 27.07.2016 08:52 |
#7
|
||||
|
||||
![]()
Maasturistit kiittää kilpailun järjestäjiä ja muita kilpatovereita mukavasta viikonlopusta! Pajeroon tehtiin monenlaista remonttia kisan aikana mutta maaliin päästiin vaikka viimeisellä siirtymällä ei vauhti päätä huimannut
![]() ps. Onnittelut vielä Temmitiimille kisan sekä cupin voitosta!
__________________
Rossila Motorsport |
![]() |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
Näkymä | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
22. tai 23.2. ajamaan Joensuun seudulla! | Topi1982 | Tapahtumat | 1 | 19.02.2014 16:18 |
Valikko 24h 22-23.10.2010 | Rekisteröimätön | Tapahtumat | 0 | 06.10.2010 18:52 |
Varastettu Disco4:n vanteet Espoon Tapiolasta 22-23.4 yönä | Shuttle | Tekniikka & Jutustelu | 1 | 23.04.2010 19:45 |
Formula Offroad 22-23.8.2009 | Saija | Tapahtumat | 113 | 29.08.2009 19:38 |