![]() |
![]() |
|
Tapahtumat Kisat, kisatulokset, safarit, ajopäivät, kokoukset, yms. |
![]() |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#1
|
|||
|
|||
![]() Itse olen ollut aiemmin vain cupin kisoissa. Tässä kisassa siis uusia juttuja yhden vinssin käyttö, meistaaminen rasteilla sekä vain kolmen pistemäärän rastit. Yhden vinssin sääntö pistää kyllä miettimään rastien ottoa vähän enemmän ja uudella näkökulmalla. Ei se välttämättä ole huono juttu, mutta onhan siihen monta katsontakantaa. Kustannuksilla en tätä lähtisi perustelemaan enkä tiedä tekeekö tämä hommasta edes tasavertaisempaa. Homman nimi on kuitenkin se, että yhdelläkin vinssillä pystyy vinssaamaan kahteen suuntaan - joko siirtämällä vinssin toiseen päähän tai rakentamalla kahteen suuntaan vetävän systeemin. Tässä kohtaa homman tasavertaistaminen kääntyy helposti siihen, että kun yritetään saada (aloittelevat) yhden vinssin omistajat vähän samalle viivalle muiden kanssa (tuloslistan häntäpäässä), tultiinkin samalla antaneeksi joillekin harvoille (rakentajavelhoille) älytön etu (tuloslistan kärkipäässä). Toki tässä kisassa rastit oli kyllä sijoitettu niin, että yhdellä vinssillä pärjäsi kivasti. Ainoastaan rasti 103 jätettiin hakematta yhden vinssin säännön takia. Mutta eihän se takavinssin puute ollut yhtään kivaa siinä kohtaa kun yllättäen uppoaa suohon ja kaivetaan autoa pinnalle yli puoli tuntia - takavinssin kanssa ei olisi ollut mitään ongelmaa. Meistaamisen ongelmaksi koen erikokoisten autojen eriarvoistamisen - sekä leveys että pituussuunnassa. (Isommat autot kärsivät kokonsa takia jo muutenkin.) Tämäkin pystytään pitkälti välttämään, jos homma on kirkkaana mielessä rasteja aseteltaessa. Isoimmaksi ongelmaksi näen sen, että jos rasti on sellaisessa paikassa ettei sen viereen pysty kunnolla ajamaan. Pidemmillä autoilla ei pysty varmastikaan meistaamaan takaluukun kautta. Tähän auttaisi kyllä se, että meisti olisi suht pitkässä vaijerissa - näin se toki monissa paikoissa olikin. Kilpailijoita helpottaisi lisäksi se, että meistit olisi aina suunnilleen samanmittaisissa vaijereissa niin ei tarvitsisi aina käydä katsomassa vaijerin pituutta ennen kuin voi päättää miten päin rastille voi ajaa. Ja vielä - "yleisöalueen" juurakossa ollut vaijerijippo ei ollut mielestäni ihan fiksu. Kyllä meistin pitäisi ylettyä rastilapulle! Eli siis meistin vaijeri pitäisi olla kiinni suunnilleen samassa paikassa kuin rastilappu ja ylettyä siitä suunnilleen yhtä kauas joka suuntaan. Positiivisena puolenahan tässä on valokuvaamiseen verrattuna se, että kuskin ei tarvitse nousta pois autosta. Järjestäjien kannalta meistaamisen ja kuvaamisen ero onkin sitten jo iso. Ihan pienenä miinuksena mainittakoon (kerroin ihan livenäkin Raatalan nuotion luona), että staff-autot ei saisi olla parkissa sellaisessa paikassa mistä rastin kuvittelee helpoiten otettavaksi. Välillä tosin Märyllä odoteltiin yhtä vastaan tullutta Staff-autoakin tovin aikaa, mutta kyseinen heppu ei tod.näk. hoksannut että oltiin tulossa siihen suuntaan eikä mekään vielä silloin huomattu että oli järjestäjien auto vaan odoteltiin kiltisti vuoroamme. Rastien pisteytys rastinumeron viimeisen numeron mukaan oli tosi fiksu veto. Toimi erinomaisesti. Ja on laajennettavissakin jos halutaan enemmän kuin kolme eri pistemäärää käyttöön. (Tosin - me ollaan muutenkin oltu ihan riittävästi selvillä mistä rasteista saa hyvin pisteitä eli vie vähän kilpailuetua meiltä. ![]() Noista ruuhkista pakko vielä kommentoida. Ruuhkilta ei voi kokonaan välttyä - niitä vaan joskus osuu kohdalle. Jokainen kisailija saisi omalta osaltaan ajatella myös muita ja siirtyä rastin otettuaan hiukan sivuun pakkailemaan ramppeja, köysiä, liinoja ja eväskoreja! Tätä on pyritty itse tekemään ja ollaan huomattu myös muutamilta muilta samaa käytöstä - toivotaan tätä kaikkien tavaksi! Kisaa ei varmasti voiteta blokkaamalla vaan ajamalla itse hyvin. Meillä ei tosiaan yleisesti ottaen ollut mitään ruuhkaongelmaa. Siellä missä oli tiheämpi polkuverkosto, niin valittiin joku ruuhkattomampi ura. Oliko se nyt rasti 89, niin sinne selkeästi mentiin yhtä uraa pitkin ja toista takaisin. Ei ollut oikein vaihtoehtoja ja pakkohan ne isot pisteet oli sieltä jonottaa (neljä autoa meidän edessä rastilla). Ei sinne olisi kannattanut moneenkaan kertaan ajella. Raatalan keskialueella ei kyllä ollut pienintäkään ruuhkaongelmaa silloin kun me sinne ehdittiin. Ja vaikka olisi ollutkin, niin vieressä oli uria ja rasteja valittavaksi vaikka millä mitoin. Eniten ruuhkia aiheutti varmaan alueiden aikataulutus. Myös aloitusrastit aiheuttivat pienoista ruuhkaa Märyllä. Tämä ei sitten ollut mitenkään ainoa kisa missä aloitusrastit ovat aiheuttaneet ruuhkaa - kyllä se on paremminkin sääntö kuin poikkeus etenkin silloin kun kaikki aloittavat samalta alueelta. Sen takia minun mielestäni aloitusrastit saisikin jättää vaikka kokonaan pois ja merkata vain mistä millekin alueelle saa mennä sisään. Nythän nämä sisäänmenoreitit oli ihan selkeästi kartalla. Järjestäjä ei meisteistä pysty edes kontrolloimaan onko aloitusrasti haettu ekana, vaikka kukapa nyt sääntöjä rikkoisi. Ainoa ongelma oli Raatalassa, jossa olisi pitänyt olla pellolla yksi kyltti kertomassa mistä haluttiin porukan ajavan alueelle sisään. Olihan siinä toki toinenkin ongelma, kun ei väki löytänyt alueelta ulos sen ulosmenorastin 42 kautta. Ulosmenorasti menetti täysin merkityksensä kun porukka ajoi sisäänmenon kautta ulos ja lähdettiin sen jälkeen vielä etsimään sitä ulosmenorastia - vaikka käytännössä jo oltiin tultu ulos alueelta. Tätä Raatalan sisään-ulos epäselvyyttä lukuunottamatta erittäin hyvin järjestetty kisa. Vinssien määrät ynnä muut on makuasioita ja järjestäjä saa tehdä sellaisen kisan kuin haluaa. PS. Varre on kyllä oikeassa rastien sähköisen jakamisen suhteen. Saisi olla selkeämmin tiedossa ennakkoon mitä formaatteja on tarjolla. Tosin minä ainakin olin varautunut konvertoimaan ja myös konvertoin joillekin vaikka omaan koneeseen sopiva formaatti oli jo järjestäjien toimesta. Lisäksi cup-kisoissa on porukka totutettu niin hyvälle, että alueen karttakin tulee tikulla ozi-käyttäjille, niin piti vielä yrittää just ennen lähtöä karttojakin saada joillekin näkyviin kun ei oltu ennakkoon hommattu. En tarkoita että kaikkea pitäisi olla valmiina, mutta ennakkotieto helpottaisi valmistautumista. Osan sohelluksesta voi toki laittaa ihan huonosti valmistautuneiden tiimien piikkiinkin, mutta pitää myös ymmärtää ettei tietotekniikan vääntäminen ole kaikkien parasta osaamisaluetta. Tähän liittyen vielä ihan minimaalisen pieni palaute sen suhteen, että siirtymä taisi käydä ilmoitetun alueen ulkopuolella. Ei aiheuttanut mitään ongelmaa, kun painetusta kartasta näki hyvin. (Tosin jotkut tulivat meitä vastaan eli olivat kai ajaneet Märynummella risteyksen pitkäksi.) Tällainen vastaava kartan loppuminen taisi olla tällä kaudella jossain cup-kisassakin - oleellisisntahan se on että varsinaiset ajoalueet on kokonaan kartalla.
|
#2
|
||||
|
||||
![]()
Tätä vinssi hommaa mietittäessä päädyttiin yhden vinssin sääntöön juuri sen vuoksi että se on kaikille tasapuolisempaa. Olen itse ajanut autolla jossa on vinssit kummassakin päässä ja vain yhden vinssin omaavalla autolla.
Pitää miettiä paljon tarkemmin ja se on enemmän ajokilpailua kuin vinssikilpailua. Lisäksi joutuu kesken kisan ehkä pyytämään apua kanssakilpailijalta, mikä taas parantaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ![]() ![]() Näistä kahteen suuntaan vetävistä oli keskustelua jo hyvissä ajoin ja kanta on se että jos sellaisella aikoo kilpailemaan tulla niin toinen suunta sinetöidään pois tai naru pitää muuttaa niin että vain toiseen suuntaan voi vinssata, eli ei ainakaan meidän takia kannata ruveta rakentamaan mitään hipo juttuja ![]() Meistien laitossa/rastien viennissä pyrittiin ottamaan huomioon autoissa oleva vaijerin pituus, eli tarkoitus oli että kuitenkin joka rastille pääsisi kaikenlaisilla autoilla, niin pitkillä kuin lyhyillä, mutta totta on että hoojiin kanssa ei ole samaa mahdollisuutta joka paikassa kuin sutsukin pätkällä. Hyvin se vaijeri näytti mersusta ylettyvän kun sivusta seurailin ![]() ![]() Järjestäjän autot eivät saisi olla esteenä rastin lähellä eikä reitillä, eli tähän on kiinnitettävä huomiota. Sisään meno/ poistumis rasteille pitää tarkemmin vielä miettiä kohdat, itse mietin samaa jo kilpailun kuluessa. Joka paikassa ei kyllä pysty ruuhkilta välttymään mikä sekin on tosiasia.
__________________
Salon seudun OFF ROAD Ry |
#3
|
||||
|
||||
![]()
Kiitos kilpailijoille hyvästä uuden kilpailun vastaanotosta.
Sekä iiso kiitos kanssajärjestäjille, jotka kilpailun mahdollistivat. Palautetta tullut erittäin hyvin, joka on suureksi avuksi pohdittaessa mahdollista ensivuoden kilpailua. Lisää vaan tulemaan. Yksi silmiinpistävä asia metsässä oli erittäin huonoselkäiset vinssiapinat... Paljon oli puuta kuoriutunut jopa yli metrin korkeudesta märkien paikkojen edestä. Asia johon mahdollisissa tulevissa kisoissa puututaan rajusti. KIITOS |
#4
|
||||
|
||||
![]()
No jos paksu runko niin aika moni varmasti yrittää vetoa mahdollisimman ylös ?
__________________
Yhtään en tiiä mitä tapahtu :O |
#5
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
kyllä kaikissa kilpailuissa missä itse osallisena ollu niin on ohjeistettu vinssaamaan juuresta... aika ikävää jälkeä tulee kun se liina repii metrin matkalta kuoren pois... ja tämä kun toistetaan useamman kilpailijan toimesta niin kyllä se on entinen puu... |
#6
|
|||
|
|||
![]()
Tuli privapostia eräältä harrastajalta joka oli tuosta vinssiasiasta tätä mieltä.
Samalla periaatteella pitäis kieltää suzukit kokonaan, ni joutuis miettimään miten sillä isolla autolla rasteille mahtuu. Pitäis kieltää boggerit joissa on yli puolet pinnasta tallella, joutuis miettimään miten sitä ajetaan kun pito ei riitä. Pitäis kieltää xenonit ja ledit, joutuis pimeässä miettimään miten vitosen halogeeneilla näkee. Pitäis kieltää alle 100kg apukuskit, joutuis miettimään kuka sen vinssivaijerin kanssa kiipeää mäkeä ja kuinka kauan. Vinssinaruthan on kielletty jo pitkän aikaa sitten, joutuu miettimään että mitä rokotuksia hakee ku vaijeripiikit repiny hanskat ja kädet. Samaan tapaa listaan välitykset, lukot, beadlockit, levyjarrut, turvakaaret, kuppipenkit... |
#7
|
||||
|
||||
![]()
Kiitokset kisasta järjestäjille, mahdollistajille ja kanssakilpailijoille.
Oli tosi hauskaa ja ainakin minun mielestä tosi hyvät maastot. Oli monen näköistä paikkaa järjestetty. Toivottavasti nämä kisat tulee jatkumaan. Yhden tai kahden vinssin sääntö ei ainakaan omaan osallistumiseeni tule vaikuttamaan mitenkään. |
#8
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
![]()
__________________
Salon seudun OFF ROAD Ry |
#9
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
Käytetään sitä puunsuojaliinaa, siivotaan omat roskat ja ollaan fiksusti. ei liene vaikeaa..
__________________
Salon seudun OFF ROAD Ry |
#10
|
|||
|
|||
![]() Lainaus:
![]() Säännöissäkin luki: "vain yksi vinssi sallittu ( sijoitus ja vetosuunta vapaa)". Ei tuo kiellä mitenkään kahteen suuntaan vetävää - paremminkin päin vastoin. Eiköhän homma mene liian vaikeaksi, jos vinssien määrän sijaan alettaisiin yrittämään etsiä kuka pystyy pylpyrällä tai jostain auton alta/sisältä narua pujottelemalla saamaan vedon myös toiseen suuntaan. Seuraavaksi alettaisiin miettimään onko talja vinssi jne... Juu - yletyttiin kaikkialle mihin haluttiin. Tarkoitin noita enemmän ovia omaavia autoja tai esim. Hiluxia jossa vaijeri vedettävä aina sivuoven kautta. Välineurheilu nyt vaan on tällaista - jollain suksi luistaa ja jollain ei. Viimeksi muokannut ika : 05.11.2015 12:47 |
#11
|
||||
|
||||
![]()
Kuuntelemme kilpailijoita ja seurailemme tilannetta
![]()
__________________
Salon seudun OFF ROAD Ry |
![]() |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
Näkymä | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
WORRYCROSSI 31.10.15 Tulokset, kuvia, videoita... | Patu925 | Tapahtumat | 111 | 07.11.2015 16:53 |
OFFICROSSI: Klaperjaht, ORMV III, Eesti 31.07.- 02.08.2015 | Volvoton | Tapahtumat | 139 | 21.08.2015 06:56 |
Ladoga 2015 31.5.-8.6 | HaKu | Tapahtumat | 52 | 12.06.2015 16:36 |
Ostetaan BF MUD Terrain 31/10,5-15 / gt radial 31/10,5-15 OSTETTU | aleksi | O/M/V Renkaat ja vanteet | 4 | 06.01.2013 19:04 |
Sahara 31/10,5-15 VS Fedima Sirocco 31/10,5-15 | samisami2 | Tekniikka & Jutustelu | 41 | 27.03.2006 10:31 |