![]() |
![]() |
|
Tapahtumat Kisat, kisatulokset, safarit, ajopäivät, kokoukset, yms. |
![]() |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#1
|
|||
|
|||
![]() Nyt tässä kun olen kuullut palautetta kisasta niin enemmän on ollut positiivista. Tietysti negatiivista on tullut myös mutta katsellessa ei näkynyt kamalan paljoa kyseistä odottamista. Täälläpäin alueet ovat pieniä jonka vuoksi ei ole mahdollista järjestää valtatien kokoisia väyliä että pääsee ohi. Ruuhkien auttamiseksi oli reittejä tehty niin että pääsee rasteja poimimaan jokaiselta kiertoreitiltä. Mutta esim. Raatalan alue oli pieni ja paljon rasteja aiheutti pientä ruuhkaa keskikohtaan aluetta. Pimeä sai sen aikaan että kaikki seurasi vissiin valoja muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Kaikkea infoa ei muistettu laittaa ohjeeseen niin ei olisi välttämättä aiheuttanut sekaannusta. Olisi myös tarvinnut varmaan avata aluksi heti kaksi aluetta ruuhkien välttämiseksi. Mutta palautetta vaan lisää. Myös maanomistajilta on hieman palautetta tullut mutta niistä myöhemmin lisää. Kiitos kuitenkin kisailioille ja yleisölle vaikka tämän kisa oli suunniteltu kisailioille pääosin.
__________________
Salon Seudun Off Road Ry |
#2
|
|||
|
|||
![]()
Kiitos hienoista sikakarkeloista, näitä ehdottomasti jatkossa lisää!
![]() Kerrankin päästiin ajelemaan ilman suurempia tekniikkamurheita koko kisa mitä nyt kolmivetoisena jouduttiinkin ajelemaan.. Vinssausta oli siis meidän kohdalla vähintäänkin tarpeeksi. Siinä vinssaillessa oli kyllä hieno seurata (urantukkeena ollessamme ![]() Palautetta mitä tässä on juolahtanut mieleen: Yleisesti oli kyllä hyvin järjestetty kisa! Mielestäni yhden vinssin sääntö oli hyvä. Etenkin kun käsittääkseni tässä kisassa haettiin sitä, että kynnys kilpailuun osallistumiseen olisi mahdollisimman pieni ja kaluston ei tarvitse olla hullun rakennettua. Vaikka vinssit halvimmillaan halpoja olisivatkin moni ei ryhdy toisen vinnssin asennukseen yhden kisan tähden. - Kilpailijaohjeet olivat hyvät, mutta pieniä tarkennuksia esim maalintulon kanssa yms asioiden kanssa - Etukäteen selkeästi tieto missä muodossa rastit jaetaan + Hienot ja monipuoliset ajomaastot + Hernesoppa kilpailijoille oli loistojuttu (Se oli muuten hyvää)!! |
#3
|
|||
|
|||
![]() Lainaus:
__________________
Salon Seudun Off Road Ry |
![]() |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
Näkymä | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
WORRYCROSSI 31.10.15 Tulokset, kuvia, videoita... | Patu925 | Tapahtumat | 111 | 07.11.2015 16:53 |
OFFICROSSI: Klaperjaht, ORMV III, Eesti 31.07.- 02.08.2015 | Volvoton | Tapahtumat | 139 | 21.08.2015 06:56 |
Ladoga 2015 31.5.-8.6 | HaKu | Tapahtumat | 52 | 12.06.2015 16:36 |
Ostetaan BF MUD Terrain 31/10,5-15 / gt radial 31/10,5-15 OSTETTU | aleksi | O/M/V Renkaat ja vanteet | 4 | 06.01.2013 19:04 |
Sahara 31/10,5-15 VS Fedima Sirocco 31/10,5-15 | samisami2 | Tekniikka & Jutustelu | 41 | 27.03.2006 10:31 |