![]() |
|
|
|||||||
| Tapahtumat Kisat, kisatulokset, safarit, ajopäivät, kokoukset, yms. |
![]() |
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
|
|
#1
|
||||
|
||||
|
Torstaina lähdettiin uudelle pätkälle joka kulki osittain tuttuja latuja kuparsaaren ohi. "Kikkailukallion" muistin vieläkin. Eko-Toyota. Patrolin hiilijalanjälki on silmin nähtävissä Klasu Ryhmäkuvat Kalliolla kukkulalla Mansen ruisereita Tuttu ylitys noin kymmenen vuoden takaa Vastarannalla muistan kun 2004? korjalin puhjennutta rengasta ja kun lähdettiin aamulla leiristä niin Tapsa porsi murroksen patrolista. No se murroskin oli siellä vieläkin paksun ruosteen peitossa. Reitillä oli mukavan pehmeää niittyä. Simppajero Ruokatauko pidetään hevossaari nimisessä paikassa Linnunpönttö puuta Paikan nimi on salo paakkolla. eka ojan ylitys Ihanan pehmeetä koivikkoa Mutiaiset kovilla Otetaanpas viisjärvee kitusiin gulgulgul Hieman hapan jäkimaku Puklu tulossa Ränniä Kannaksen Indiana Jones kaivelemassa Villisiat oli kaivaneet kypärän valmiiksi esiin Tuntematon offari Viimeisetkin rännistä pois Vinssin vaijeri karkas kelalta Portti keskellä puskaa Raunion jälkeen jatkuu taas hyvä ränni jossa hj ottaa äkkipysähdyksen kantoon. Vähän tösähti Lekalla korjautuu Monta Tamperelaista tarvitaan vaihtamaan rengas, no tietty yhtä monta kun PäHäMalaisia katsomaan vierestä. Pätkän loputtua matka jatkuu vuoksen rantaa pitkin kohti Äyräpäätä. Melkosta hökkelikylää matkalla, ollut ihan hienoja mestoja mutta ihan rähjällään osa. Ilta aurinko. Tampereen letka lähtee omille teilleen kuten heillä oli ollut suunnitelmissakin. Leiriin arvalla vuoksen rantaan Vaan löytyykin hyvä paikka. Ugly muistelee olleensa täällä jollain Porttaali-Riskiretkellä. Lähistöllä on helvatun syvä ja iso "suppa" jossa suota pohjalla ja joku polku menee ilmeisesti sinne. Palokalustolla on hyvä hakea puuta. Purku on helppoa alamäkeen Puutkin menee valmiiksi nuotioon Kelpaa grillata makkaraa näissä maisemissa Tosin ruuan laittoon tehdään miedompi nuotio Muurahaiskarhua talutetaan telttaan jatkuu...
|
|
#2
|
||||
|
||||
|
Aamupalalla
Venettä ei löydy niin nukuttava auton alla. Hassu moottori räjässä. Sitten nokka kohti Kiviniemeä jossa käydään tankkaamassa ja hakemassa RJ:n palaneen laturin johdon tilalle uutta. Asko uusii myös suzukin pyyhkijän sulan joka maksaa kaikki 3 euroa. Isompaa latua tulossa Super market Räisälässäkin vedetään uutta asfaltti. Voi vittu kun vituttaa kun Suomessa ei korjata mitäään teitä. Ennen puhuttiin karmeista venäjän teista mutta nyt on päin vastoin tilanne ![]() RJ:n latauksen korjaus. Samalle tielle kääntyy Suomalainen turistibussi jossa kotiseutumatkailijoita katselemassa kotipaikkoja, kyydissä taitaa kuskin lisäksi olla kaikki kolme ihmistä. Hetkinen jutskaillaan reitistä Suotniemelle. Näpinlahdesta otetaan suunta kohti Rautakopraa. Tajuan vasta ekassa lutakossa että ollaankin vanhalla kunnon ojareitillä jota ei varmaan ole ajettu 10 vuoteen. ja taas tonkimassa Saavutaan ojan ylitykselle ja otetaan uusi kohta. Uglyn vinssi alkaa temppuilemaan, ei lopeta kelausta, alkaa kelaamaan itsekseen ja lopulta jää pyörimään ilman että rumpu kuitenkaan pyörii. Metsässä pidetään ruokatauko Ugly korjaa sillä välin vinssiä, itse korjaan katkenneen jarruputken. Reitti päätttyy tuttuun paikkaan, raunion jälkeen mökin vierestä menee siltä joen yli ylämäkeen jossa portti. Varmaan jo 10 vuotta sitten joku vanha parta avasi portin. Vaan liekö aika jättänyt hänestäkin kun portista ei ollut jäljellä kuin pielet ja mossekin oli kovin yksinäisen näköinen. Tekemälahdessa onkin portti edessä. Ilkka ottaa puhelun mutta vastapää ei ymmärrä kuin venäjää. Ei synny kauppoja vaikka 1000 lappusia heilutellaan kameran edessä. Ei auta kun ottaa 20 kilsan sakkolenkki kaukolan kautta kohti Suotniemeä. Tie onkin muuttunut metsätöiden vuoksi kunnon hiekkatieksi. Otetaan kuitenkin yksi onnekas harhailu puskoiden kautta pitkin vanhaa viivaa. Metsäaukealla meinaa vaan reitti olla kovin hakusessa ja simpan pajero alkaa rötäämään eika kulje kun tyhjäkäyntiä. Pakoputkiviritteinen volvo Simppa fiksaa ja Tapsa opastaa Kimmoa letkaan. Helppo remontti kun on rasvamonttukin luonnon puolesta Metsästä saavuttaessa hiekkatielle paikallinen hieman päihtynyt mies tulee juttusille. Pitkään menee ennen kuin tajutaan että olis halunnut meidät saunomaan talolleen. Kiire on joten annetaan kaverille pari askii tupakkia ja kaljaa. Jatketaan hiekkatietä eteenpäin Simppa volvon hinauksessa. Sen verran menee Ilkalla pasmat sekaisin että suunnistaa ohi Jarkojen niemen. Simppa kun on hinauksessa niin päätetään vetää leiri samoille hoodeille kun 2004. Suodatin oli tukossa vaikka moneen kertaan kyseltiin onko se tarkistettu ![]() jatkuu... |
|
#3
|
||||
|
||||
|
Erikoinen rakennus matkan varrelta
Simppa poistuu letkasta yksin ja lataus ei toimi autossa. Perästä kuullaan ettei päässyt reittiä mitä piti kun oli joku ralli menossa ja joutui kiertämään kauempaa. Loppuletka lähtee Kaarlahdelle linjanaluspätkälle. Pätkä ajetaan melkein koko matkan proton reittiä. Todella hyvä pätkä jossa monia mahdollisia reittivaihtareita. Jopan kanssa joskus ajettiin joku eri kuraränni läpi mutta tämä pidempi on vielä parempi. Rengas vanteelta Linjapätkän jälkeen siirrytään läheiselle kalliopätkälle. Volvon tehostimesta tulee mehut pihalle kun prässäysliitos pettää. Patrolin takuluukku 1 Tero 0. Pehmeästä noustaa jyrkkää mäkeä ylös. Bertasta katkeaa tehostimen remmin ennen nousua. Omat varaosahihnat on 1150 ja auttamatta ihan liian pitkiä. Joku mittavirhe tullut kun tilasin uusia vanhan mitan mukaan. Kahden auton remmit koplataan läpi ja uglyltä löytyy yksi sopiva 1039. Tarkkaa hommaa sillä 1000 hihnaa taas ei saanut millään paikalleen. Asko mäessä Vinssillä menee kaikki on niin jyrkkä ja soraa kallion päällä. Mäen jälkeen jonkinmatkaa laskeudutaan suolle josta Ladoga reitti menee keskeltä. Osa ajaa keskeltä mutta itse kiertelen reunaa pitkin joka sekin tosin on melkein yhtä pehmeää suota, puita on vaan lähempänä. Bongaa pakoputki Tässä asti ollaan joskus oltu katsomassa Ladogaa. Yllätys on suuri kun mäen päällä on vastaantulijoita harjoittelemassa Ladoga Trophyä varten. Mäeltä alas Pätkä on aivan loistava, huimia nousuja, suota, kallio kikkailua. Harmi kun ei aikaisemmin olla ajettu vaikka monta kertaa ollut tarkoitus. Helppo hymyillä bertan ratissa ![]() Reitti otetaan kohti Salojärveä. Siirtymä onkin varsin pelikunnossa. Tauko uittopaikan vieressä. Matkalla olleissa saviränneissä oli niin kiva suditella takavedolla että RJ:stä pamahti takaperä. Odotellaan kun pojat irroittelee kardaania. Viimeinen oja ennen rautasiltaa Kerää koko sarja On pohja melkosta kittiä Pelkällä etuvedolla menee heikosti. Napalukon pinnapultit katkee ja sen jälkeen liikkuu hyvin huonosti eteenpäin. Istahtaa Patrolikin tiukkaan Rautasilta on veemäisen levee Nivan taivaspaikka Reitti onkin metsätöiden jäljiltä melkosta kurabooria. Pintalautoja pohjalla ja kuraa päällä. Liekkö taas lumien aikaan tehty. Matkalla RJn tankin päälle kiilautuu pintalauta joka katkoo bensalinjat, loppumatka leiriin hinauksessa ilman tehostusta. Leiriin jäädään lammen rantaan taksimiesten leirin jälkeen ennen Inkilää. Niin paljon on kuraa syylärissä että huuhdon ne vielä pois ennen kuin kuivuvat. Täytyykin muistaa ottaa oma ämpäri ja harja mukaan ens reissulle. Aamulla nokka kohti Svetogorskia. Boggeri alkaa vuotamaan kaupan pihassa ja nilkutetaan huoltsikalle korjaamaan sitä. Joku vanha viilto nyt mennyt läpi. Tullista nopeesti läpi, Imatran Nesteelle syömään ja ilmaan renkaisiin. RJ jää pihaan ja Tero heittää henkilöautolla Arin hakemaan traileria Vaalimaalta. Ilen volvosta lämppärin letku motarilla poikki. Ilmaamisen kanssa meinaa olla tekemistä. Huiluun puhaltaja vauhdissa Kaikki kuvat -> http://forums.offipalsta.com/album.php?albumid=7448 Reitti karkeesti. 427km rajan takana. Loistava reissu ja mukavasti uusia tai harvoin ajettuja pätkiä. Videotakin on kunhan ehtii koostamaan ne yhteen. |
|
#4
|
||||
|
||||
|
Kuvat ei näy ja albumikaan ei aukea...
"Virheellinen Albumi. Jos tulit tälle sivulle jonkun linkin kautta, ilmoita sivun osoite ylläpidolle" EDIT: No nyt toimii! Tattis! Viimeksi muokannut Late : 21.05.2015 13:54 Perustelu: Lisäinfoa |
|
#5
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
|
|
#6
|
||||
|
||||
|
Hyvä stoori, kiitokset
|
|
#8
|
||||
|
||||
|
Tosi mainio kertomus ja kuvat, etenkin Pihlajan kirkas huikka. Alku pätkätkin näytti oikein nannalta, harmi etten ollut alusta saakka.
__________________
ei surulla rajaa kun suzukilla ajaa |
|
#9
|
|||
|
|||
|
Hienoja kuveja,videoo ja kertomus!!! Kiitos!
|
|
#10
|
|||
|
|||
|
Здорово! Hyvähyvä....hieno tarina ja kuvat, kiitos
....se portti josta jouduitte kiertämään vaikka ilkka tuhatlappusiakin:-) heilutteli on yksityisen maanomistusalue. Paikallisen ökyrikkaan maita...ois ehkä salkullinen tonneja pitäny olla ni ois avannu :-D...ja toinen ulospääsyyn.. |
|
#11
|
||||
|
||||
|
Lainaus:
Hienoa että PäHäMalaiset pääsee myös kallion ja nousujen makuun. Hyvän näköistä menoa.
|
|
#12
|
||||
|
||||
|
Sanoinkin että Jouni tykkäisi. Tuolla kallion päällä on paljon eri reittejä missä voisi kikkailla. Pitäisi säästä viimeisen illan pätkäksi.
|
|
#13
|
|||
|
|||
|
kiitos kuvista ja videosta,hauska katella! ite ku ei kerenny/jaksanu edes kuvia ottaa.
|
|
#14
|
||||
|
||||
|
joo HIENO stoori
![]()
|
|
#15
|
|||
|
|||
|
Huiluun puhaltaja vauhdissa Hyviä kuvia ja tarina jälleen kerran. Tosta volvon jäähdytys-järjestelmän ilmaamisesta sen verran et, se ilmaantuu ihan helposti ilman mitään puhalluksia. Käyttää lämpimäks ja kaataa volvon katolleen/kyljelleen hetkeks
|
|
#16
|
||||
|
||||
|
Kyllä se Mika kerkiää kameran kans joka paikkaa
![]() ![]() Hieman hapan jäkimaku Puklu tulossa |
|
#17
|
|||
|
|||
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]()
|
|
#18
|
||||
|
||||
|
Tätä mä nauroin kans aika pitkään
|
|
#19
|
||||
|
||||
|
Ilmeestä päätellen ei ollu suun mukasta
__________________
Ei tarvia taitoa kun on tuuria ![]() WUOKSI OFF ROAD
|
![]() |
| Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
| Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta |
| Näkymä | |
|
Samanlaisia viestiketjuja
|
||||
| Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
| Juhannus Trial 2015 Peruttu, muutettu ajelupäiväksi 13.6.2015 | sirP | Tapahtumat | 95 | 22.06.2015 20:54 |
| PäHäMan Pääsiäis reissu venäjälle 2-6.04.2015 | _Tero_ | Tapahtumat | 144 | 04.05.2015 08:11 |
| Pähäma Venäjän safari helatorstai 2010 | mikjus | Tapahtumat | 161 | 13.06.2010 12:30 |
| PäHäMa Helatorstai 2008 venäjän safari 30.4 - 4.5 | mikjus | Tapahtumat | 168 | 11.05.2008 20:12 |
| Helatorstai/ PäHäMan osasto Väihkönen jälkipyykki | Appari | Tapahtumat | 43 | 20.05.2005 18:17 |