Offipalsta.COM  

Palaa takaisin   Offipalsta.COM > Off-Road > Chit-Chat

Chit-Chat Tämä foorumi on tarkoitettu epämääräiseen jauhamiseen, eikä asian ole pakko liittyä suoraan offroadiin.

 
 
Työkalut Etsi tästä viestiketjusta Näkymä
  #23  
Vanha 17.05.2015, 15:26
JiiPee JiiPee ei ole kirjautuneena
Moderator
 
Rekisteröitynyt: 13.08.03
Sijainti: Janakkala
Viestit: 6.384
Perusasetus

Pohjassa olevat paalut pitää olla melkoisen tukevat, ettei jäät vie niitä ja laituria siinä samalla mukanaan. Just eilen juttelin mantereen puolen rantanaapurin kanssa, kun oli tehnyt kokonaan uuden laiturin, että oli jäät vieneet koko sen lahden reunan laiturit mennessään. Kaikilla oli putkitolpat ihan viturallaan vinossa sinne päin, minne jäät oli painaneet.

Saarinaapurit korjailivat myös laitureitaan. Sama juttu sielläkin, eli jäät vieneet järveen talveksi jätetyt osat mennessään. Sattui pahimmoilleen kovat tuulet silloin, kun rannat oli jo sulaneet jonkin matkaa. Siinä pääsee iso jäämassa saamaan tuulella vauhtia sen verran, että ei laiturit paljon hidasta.

Minulla on laituri niemen kärjessä selän rannalla, eikä siinä voi ajatellakaan järveen talveksi jättämistä. Tehtiin jo isävainaan kanssa betonista tukeva maakappale, johon laitettin saranalla kelluva puurunkoinen laituri. Laituri otettiin ylös talveksi. Maakappale kesti, mutta puurunkoinen laituri ei kestänyt sivutuulen rasitusta. Tein myöhemmin teräsrunkoisen laiturin, joka on tuettu sivutuulta vastaan vähän kuin panhard-tangolla isoon rantakiveen. Viedään se veneellä hinaten aina syksyllä suojaisaan lahteen ja siellä puusiltaa pitkin ylös.

Mutta alkuperäiseen kysymykseen, niin mahtaisiko toimia pee:n ehdottama A-pukki pohjaan ja sen päälle sopiva kulkusilta? Jos jäät vie sen, niin olisi ainakin helppo korjata viemällä pukki takaisin samaan paikkaan.
__________________
Jukka
Vastaa lainaten
 


Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta)
 
Työkalut Etsi tästä viestiketjusta
Etsi tästä viestiketjusta:

Tarkennettu haku
Näkymä

Pikalinkit

Samanlaisia viestiketjuja
Viestiketju Aloittaja Foorumi Vastauksia Viimeisin viesti
Myydään / Vaihdetaan helmapalkkia tai tolpat katokseen. jabe O/M/V Muut 7 09.02.2015 14:29
Coil-over tolpat bj40 :een Killer-Wo Tekniikka & Jutustelu 1 03.04.2010 21:50
Tuokohan kukaan maahan näitä renkaita panzer Tekniikka & Jutustelu 5 30.11.2008 20:09
Hankookin maahan saannissa vaikeuksia(ko)? vepele Tekniikka & Jutustelu 2 10.12.2007 17:32
LR S2A kone säätöjen ihmeelliseen maahan Shuttle Tekniikka & Jutustelu 0 18.10.2006 21:21


Sivu luotu: 09:54 (GMT +2).