Perheen pään kautta näille sivuille eksyin ja mielenkiinnolla olen seurannut herrojen jutustelua. Mielenkiintoista..tältä aiheelta kun ei ole itsekään välttynyt.
Kun näitä maasturihemmoja ei "tavallisten" kuskien seurassa taida kovin paljoa olla, eipä meitä sivustaseuraaja - tyttöystäviä (vaimoja, akkoja, emäntiä) ole senkään vertaa. Mielenkiintoista olis vaihtaa ajatuksia.
Vaan hyvälle se olen mäki oppinu, ennemmin lähden rapaisen maasturin kyytiin kuin pikkuauton. Onhan se tietenki ku autotallissa menee illat mut ei passaa valittaa. Se on hyvä harrastus, on niitä huonompiaki. Muutaman kerran olen kyydissä ollut kun ajelevat kaiken maailman vellitiet ja ojanpohjat, suurin osa ajasta menee kädet silmillä. En kai ole vielä tottunut.
Sellasta se on et "Mennäänkö/pääseekö/ajetaanko tosta?" "Mennään/Pääsee!" Ja sitte sitä mennään (paikasta johon kukaan tervejärkinen ei ees uskaltais katsoa, yleensä)
Niin siinä tahtoo käydä et ollaan kiinni jossain ojanpohjalla tai mudassa niin et renkaita ei näy. Eipä siinä paljon tasaisesti neljällä renkaalla ajeta, tuntuu et joku kulma on aina ilmassa. Huh.
Vaan eipä se mun pää käänny enää muiden kuin näiden kyseisten autojen perään. Ja mitä isommat renkaat, sitä parempi, sen olen oppinut. (Kai se niin menee..?)
Note! This message was posted anonymously!