Ampeerimittareita autokäytössä tapaa olla pääsääntöisesti kahta eri mittaustapaa käyttävää mallia. Suoralla mittauksella kaikki mitattava sähkö kulkee mittarin läpi. Tämä rakenne on kaikkein yksinkertaisin ja halvin toteuttaa, joten sitä on siitä syystä harrastettu autonvalmistajien toimesta niihin aikoihin kun autoissa vielä tapasi olla ampeerimittareita.
Epäsuora mittaus voidaan tehdä induktiivisesti tai resistiivisesti. Näistä tavoista yleisimmin autokäytössä on ollut resistiivinen mittaus. Siinä kaikki sähkö kuljetetaan pienivastuksisen shunttivastuksen läpi, ja mitataan vastuksen päiden välistä jännitehäviötä. Tälloin paksuja sähköjä ei tarvitse kuljetella mittarin luokse vaan mittaus suoritetaan "etänä".
Induktiivista mittausta (yllämainittu virtapihtimittaus on yksi sen sovelluksista) ei ole juuri missään autokäytössä käytetty.
Auton akulta tapaa lähteä paksua sähköä kahteen suuntaan: "startille" ja "muualle" ja tuon "muualle"-haaran varrella elää mm. laturi. Ei ole tarkoituksenmukaista kytkeä sarjaankytkettävää ampeerimittaria siten, että molempien haarojen virta kulkisi mittarin läpi. Tämä siksi, että startille menee joka tapauksessa sähköä melkein niin paljon kuin akku vain suostuu antamaan, joten se ei ole kovin merkityksellinen mittaustieto. Siksi sarjaankytkettävä ns. "perinteinen" mittari kytketään yleensä siihen "muualle"-haaraan jonka varrella laturikin asuu. Tällöin mittari näyttää ajon aikana (mutta ei startatessa) järkeviä.
Shunttivastuksella resistiivisesti toteutettu mittaus ei ole asennusteknisesti niin haastava sovellus, kuin sarjaankytkettävä "perinteinen" mittari, joten sen läpi voidaan tarvittaessa kytkeä vaikka startinkin läpi menevä sähkö. Mittareissa kyllä harvoin asteikko riittää yli 40A virtoihin suuntaan tai toiseen, joten starttihetkellä kyseisenlainen mittari tapaa vetää viisarin tappiin.
-Otto-
|