Offipalsta.COM  

Palaa takaisin   Offipalsta.COM > Off-Road > Tapahtumat
Rekisteröidy Offiblogit Yhteisö Kalenteri Viestit tänään Haku

Tapahtumat Kisat, kisatulokset, safarit, ajopäivät, kokoukset, yms.

 
 
Työkalut Etsi tästä viestiketjusta Näkymä
  #18  
Vanha 02.11.2015, 11:34
garpo garpo ei ole kirjautuneena
Aktiivijäsen+
 
Rekisteröitynyt: 04.09.13
Sijainti: Raatala
Viestit: 266
Perusasetus

Nyt tässä kun olen kuullut palautetta kisasta niin enemmän on ollut positiivista. Tietysti negatiivista on tullut myös mutta katsellessa ei näkynyt kamalan paljoa kyseistä odottamista. Täälläpäin alueet ovat pieniä jonka vuoksi ei ole mahdollista järjestää valtatien kokoisia väyliä että pääsee ohi. Ruuhkien auttamiseksi oli reittejä tehty niin että pääsee rasteja poimimaan jokaiselta kiertoreitiltä. Mutta esim. Raatalan alue oli pieni ja paljon rasteja aiheutti pientä ruuhkaa keskikohtaan aluetta. Pimeä sai sen aikaan että kaikki seurasi vissiin valoja muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Kaikkea infoa ei muistettu laittaa ohjeeseen niin ei olisi välttämättä aiheuttanut sekaannusta. Olisi myös tarvinnut varmaan avata aluksi heti kaksi aluetta ruuhkien välttämiseksi. Mutta palautetta vaan lisää. Myös maanomistajilta on hieman palautetta tullut mutta niistä myöhemmin lisää. Kiitos kuitenkin kisailioille ja yleisölle vaikka tämän kisa oli suunniteltu kisailioille pääosin.
__________________
Salon Seudun Off Road Ry
Vastaa lainaten
 


Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta)
 

Pikalinkit

Samanlaisia viestiketjuja
Viestiketju Aloittaja Foorumi Vastauksia Viimeisin viesti
WORRYCROSSI 31.10.15 Tulokset, kuvia, videoita... Patu925 Tapahtumat 111 07.11.2015 16:53
OFFICROSSI: Klaperjaht, ORMV III, Eesti 31.07.- 02.08.2015 Volvoton Tapahtumat 139 21.08.2015 06:56
Ladoga 2015 31.5.-8.6 HaKu Tapahtumat 52 12.06.2015 16:36
Ostetaan BF MUD Terrain 31/10,5-15 / gt radial 31/10,5-15 OSTETTU aleksi O/M/V Renkaat ja vanteet 4 06.01.2013 19:04
Sahara 31/10,5-15 VS Fedima Sirocco 31/10,5-15 samisami2 Tekniikka & Jutustelu 41 27.03.2006 10:31


Sivu luotu: 16:12 (GMT +2).