Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja PH75
Mitähän ne vihreät seuraavaksi ehdottaa.. Varmaan Suomeen palaavien ISIS taistelijoiden kuntouttamista ja terapiahoitoa. Ai niin, taisi jo SDP:n Tuula Väätäinen ehtiä moista ehdottaa.
Kansanedustaja Tuula Väätäinen (sd.) kirjallinen kysymys:
”Suomessa ei ole sodittu 68 vuoteen, mutta globalisaation myötä yhä kauempana maailmassa käytävät sodat koskettavat myös Suomessa asuvia ja maamme kansalaisia. Tuhannet suomalaiset ovat nähneet pommituksia, joukkomurhia ja raakuuksia Bosniassa, Somaliassa, Tšetšeniassa, Vietnamissa, Kongossa, Afganistanissa ja monissa muissa paikoissa. Syyriassa puhjennut sisällissota koskettaa sekin monia maassamme oleskelevia. Elokuussa 2013 julkaistun turvallisuusraportin mukaan Suomesta on lähtenyt noin kaksikymmentä ihmistä sotimaan Syyrian sisällissotaan. Sotimaan lähdetään erilaisista syistä. Joillekin kyseessä on ollut humanitäärinen tai aseeton työ ja osa on jopa lähtenyt seikkailunhalusta. Osa lähtee liittyäkseen aseelliseen taisteluun. Maaliskuussa 2013 uutisoitiin suomalaissyntyisen Ruotsin kansalaisen menehtyneen Syyriassa. Kriisinhallintapalvelukseen, kuten rauhanturvaajiksi, kutsutut vakuutetaan ensisijaisesti Valtiokonttorin sotilastapaturmalain mukaan, jonka piiriin kuuluvat sekä sotilastapaturmat että palvelussairaudet. Sotilastapaturmana korvataan palveluksen yhteydessä sekä palvelusajaksi katsotulla palvelusvapaalla tapahtuneet tapaturmat, joiksi lasketaan odottamattoman ja tahattoman ulkoisen tekijän aiheuttamat vammat ja sairaudet. Palvelussairautena korvataan mm. palveluksen yhteydessä saatu sairaus edellyttäen, että voidaan todistaa sairauden ilmaantuneen jo palvelusta suoritettaessa. Kuitenkin yhä useampi maamme kansalainen osallistuu ulkomailla käytäviin konflikteihin ilman sotilastapaturmalain tuomaa suojaa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten Suomi ja suomalainen sosiaaliturva suhtautuvat niihin mahdollisiin Suomen kansalaisiin, jotka yksityishenkilöinä osallistuvat aseellisiin konflikteihin, kuten Syyrian sisällissotaan, ja sieltä palatessaan tarvitsevat sotavammojensa vuoksi lääketieteellistä hoitoa sekä kuntoutusta ja mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen näiden henkilöiden asianmukaisen kohtelun?”
|
Nii. Tämäkin asia kuulostaa erilaiselta jos tämän lukee TimoSoini,TarjaHalonen tai Aadolf Enrooth:tin äänellä.
Envei. On tässä asiaakin. Jos joku ottaa ja lähtee vaikka viroon taistelemaan venäjää vastaan tai turkkiin tms.isisiä vastaan niin mites he?
Vaan mitä tulee lipun häpäisyyn ja hautarauhan rikkomiseen niin se että rangaistukset saadaan määrätä lakituvassa,saattaa monessa kohtaa pelastaa vapaa-ajattelijan isommilta turpakäräjiltä...
__________________
Oli kysymys mikä tahansa niin vastaus on TOYOTA
V..tut se mitään heikkoa ole...
Antsa. The member of Lahnajärven moottoriurheilusukeltajat Ry.
Only tool you need to keep your TOYOTA running, is welding machine.
Ostetaan Bj kuskin ovi. Pyyhkijän moottorin koppa.
Jyrsitään Kantoja.
Piikataan betonia eli tallin lattiat ym.Sekä muut Bobbari ja mönkkärityöt.
0500-752101/Antsa
Honda Rincon 650 ym.Työmönkkärijorinat löytyy tästä
Antsan Tuubi