Lähdetääs lauantaina 3.12. viimeisen kerran tänä vuonna rymyttelemään Juhan kallioille. Karkelot alkavat klo 10.00 mutta paikalle voit saapua vapaasti oman aikataulusi mukaan.
Ajoalueelle on mahdollista päästä helpompaakin reittiä pitkin mikäli kokee jyrkän alkunousun vaikeaksi. Joten sen takia ei tarvi jäädä pois.
Ohjeenahan oli ettei jätettäisi ajoneuvoja eikä trailereita Selkätien varteen vaan parkkipaikalle tai Eeron pihaan. Ohjeita saa paikanpäällä.
Tässä JRPowerin laatima tuttu ajo-ohje:
Kun Huittisista päin lykkää pitkin valtatie 12.sta niin tulee risteys josta oikeelle kämmäkkä ja vasuriin äetsä niin siittä sitten käännös oikeaan PÄIN ja selkätietä pitkin n.5-6km tulee vasuriin kanteenmaan tie niin olet ohittanut ajoalueen n.100 metriä sitten ,eli alue on heti tien vieressä kallion kupeessa ei pitäis ihan helpolla ohi ajaa kun kallion alla on tasotettu plaanikin.
Nii juu ja tampereelta päin lykätessä voi kannattaa kääntyy 12 tieltä kuitenkin vasuriin niin löytänee helpommin perille (:
Oma navi näytti sisään tulon kohdalla osoitetta Selkätie 472,sillä osuu ainakin lähelle
Vapaa pääsy kaikille. Nyt voit tulla tonttuilemaan vapaasti sillä se kuuluu tähän vuodenaikaan.
TERVETULOA!