Jänis ja käärme.

Elelipä kerran, niin väitetään, pienessä kauniissa
metsässä orpo jänönen ja orpo käärme. Ne kumpikin
sattuivat vielä, ihmeellistä kyllä, olemaan syntymästään sokeita.

Eräänä päivänä jänö oli tapansa mukaan hyppelemässä
ympäri metsää ja käärme oli luikertelemassa ympäri
metsää, kun jänömme kompastui käärmeeseen ja kaatui. Tämän seurauksena tietysti käärmekin kolhiintui aika lailla.

"Voi hyvä tavaton", sanoi jänö, "Olen kamalan
pahoillani! En tarkoittanut satuttaa sinua. Olen ollut
syntymästäni saakka sokea, enkä näe eteeni. Itse
asiassa, koska olen myös orpo, en edes tiedä mikä minä
olen."

"Ei se mitään", käärme vastasi. "Itse asiassa minun
tarinani on hyvin samanlainen kuin sinunkin. Minä olen
myös syntynyt sokeana enkä koskaan tuntenut äitiäni.
Entäpä jos minä luikertelisin päälläsi ja yrittäisin
selvittää mikä sinä olet. Silloin sinulla olisi edes jotain, mistä lähteä liikkeelle."

"Voi, sepä vasta olisi ihanaa!", vastasi jänönen.

Niinpä käärme luikerteli jänön ympärillä tunnustellen
ja sanoi: "Hmm, sinua peittää pehmeä turkki; sinulla
on hyvin pitkät korvat, nenäsi nykii ja sinulla on
pehmeä hännän tupsukka. Sanoisin, että sinä olet melko varmasti jänöpupu."

"Oi kiitos! Kiitos!", hihkui jänönen, selvästi ilahtuneena.

Sitten jänönen ehdotti käärmeelle: "Entäs jos minä
tunnustelisin sinua käpälälläni ja auttaisin sinua
samalla tavalla kuin sinä autoit minua."

Niinpä jänö tunnusteli käärmettä joka puolelta ja
sanoi sitten: "Jaa, sinä olet lipevä ja niljakas ja
sinulla on kaksihaarainen kieli... ei korvia, ei
selkärankaa eikä palleja. Sanoisin, että olet melko
varmasti joko insinööri tai mahdollisesti jopa
diplomi-insinööri ."