![]() |
![]() |
#1
|
|||
|
|||
![]() Islantilais vitsejäKerännyt ja kirjoittanut Arto Ikola 1999-2001. - Miksi kutsutaan islantilaista, jolla on 300 tyttöystavää? - Lammasfarmariksi. - Mikä on päärautatieaseman nimi Islannissa? - Ei mikään. Islannissa ei ole rautatietä. - Mitä voidaan päätellä Islannista, Ahvenanmaasta ja Färsaarista? - Pohjoismaissa on tapana eristää hullut yksinäisille saarille. - Mitä yhteistä on Suomen kieltolailla ja Islannin eläinsuojelulailla? - Molemmat rikkovat kansan pyhimpiä arvoja. Islantilaisilla ei ole sukunimiä, vaan pojat ovat isänsä poikia ja tytöt äitiensä tyttäriä. Toisen maailmansodan aikana amerikkalaiset miehittivät Islannin. Amerikkalaisten nuorukaisten ja islantilaisneitosten seurustelun hedelmänä syntyi melkoinen joukko lapsia. Tyttöjen nimenanto ei tuottanut ongelmia, mutta poikien kohdalla tilanne oli hankalampi, kun monilla tytöillä ei ollut tietoa isän nimestä. Allting pohti tilannetta aikansa ja päätti sitten: - Aviottomien poikien sukunimi olkoon Hermansson eli suomeksi Vieraanmiehenpoika. Ranskalainen, ruotsalainen ja islantilainen kiistelivät siitä, kuka asuu parhaassa oikeusvaltiossa. Kun kiista ei muuten ratkennut, he ottivat suomalaisen tuomariksi. Kun tämä pyysi kilpaveikkoja kertomaan esimerkkejä vaikkapa murhatapauksista ratkaistakseen kilpailun, ranskalainen aloitti: - Jos minä Ranskassa surmaan tuon islantilaisen ja kerron tuomarille, että vainaja tapaili vaimoani, niin minä kävelen oikeudesta ulos vapaana miehenä. Islantilaisen vielä katsellessa ranskalaista muoto mustana ruotsalainen jatkoi: - Jos minä murhaan tuon islantilaisen Ruotsissa ja kerron tuomarille, kuinka vaikea lapsuus minulla oli, minä kävelen lakituvasta vapaana miehenä ja vainaja saa vielä sakot. Islantilainen löi silloin ranskalaisen ja ruotsalaisen kuoliaiksi, heitti ruumiit selkäänsä ja sanoi suu auki ihmettelevälle suomalaiselle: - Nyt mennään meille ja kerrotaan tuomarille, että minä pyydystin nämä tieteellisiin tarkoituksiin. Ranskalainen, ruotsalainen, suomalainen ja islantilainen kiistelivät siitä, kuka heistä asuu oikeusvaltiossa. - Jos minä surmaan tämän suomalaisen ja kerron tuomarille, että vainaja tapaili vaimoani, niin minä kävelen oikeudesta ulos vapaana miehenä, sanoi ranskalainen. - Jos minä murhaan tämän suomalaisen ja kerron tuomarille, kuinka vaikeat kotiolot minulla on, niin minä kävelen oikeudesta ulos vapaana miehenä ja vainaja saa vielä sakot, sanoi ruotsalainen. Suomalainen löi ranskalaisen ja ruotsalaisen kuoliaiksi, heitti heidät selkäänsä ja sanoi islantilaiselle: - Nyt mennään teille ja kerrotaan, että minä pyydystin nämä tieteellisiin tarkoituksiin. Vanhaan hyvään viikinkiaikaan muuan miesporukka lähti kostoretkelle tarkoituksenaan tappaa islantilaistalon isäntä Harald ja ryöstää talo. Porukka jäi väijymään yöhön jonkin matkan päähän. Erik lähetettiin tiedustelemaan. Harald huomasi Erikin tulevan, asettui väijyksiin seinän viereen ja lävisti hänet keihäällään. Erik horjui henkitoreissaan muiden kostoretkeläisten luo. Nämä kysyivät: - No, onko Harald kotona? Ennen kaatumistaan kuolleena maahan Erik vastasi: - En tiedä, onko Harald kotona, mutta hänen keihäänsä on. ---MäIte--- *Let's kill them all and let Gods sort them out*
|
![]() |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Lyhyitä vitsejä | Laskos | Jokes | 0 | 13.02.2003 18:18 |
Keskitysleiri Vitsejä | MäIte | Jokes | 0 | 10.06.2002 19:44 |
Amerikkalais vitsejä | MäIte | Jokes | 0 | 06.05.2002 19:40 |
Vitsejä Parturista | MäIte | Jokes | 0 | 04.05.2002 08:48 |
Rasistisia vitsejä | Lars | Jokes | 0 | 18.01.2002 07:21 |