Evouskovaisten elokuva on kiellettävä Suomessa!
25.8.2000
Nyt evouskovaisten propagandan levitys alkaa kerta kaikkiaan mennä liian pitkälle! Uutta "X-Men"-elokuvaa mainostetaan "evoluution alkamisella" ja muutenkin koko tuon saastaisen elokuvan juoni on pelkästään suunnattu evouskovaisten itsetunnon pönkittämiseksi sekä evoluution sanoman levittämiseksi alaikäisille.
Evoluutioteoriahan on perusolemukseltaan ns. kähvellysteoria. Siihen perustuu sen suosio erityisesti päättäjien ja eliitin keskuudessa. Salajuonessa ovat kaikkein äänekkäimpinä mukana skeptikot, eli evouskovaiset, jotka näyttelevät tiedemiehiä, ja joiden valta perustuu muiden pilkkaamiseen ja hulluksi nimittelemiseen.
Sen tähden tämänkaltaiset lapsiamme turmelemaan tehdyt elokuvat olisi ehdottomasti kiellettävä. Miksei kirkko puutu asiaan, koska tämän elokuvan sanoma on suunnattu suoraan Raamattua vastaan ja on siis Jumalanpilkkaa.
Jokainen kunnon kristitty maassamme boikotoi X-man -elokuvaa ehdottomasti, eikä milloinkaan salli lasten mennä sitä katsomaan! Kehitysoppi tekee lapsista varkaita, ja vainoaa suoraan kristinuskomme perusteita.
--------------------------------------------------------------------------------
np@co.jyu.fi (Mr. Niilo Paasivirta)