![]() |
![]() |
|
Yleiset Tämä on Club Corvette of Finlandin yleinen keskustelupalsta. Palsta on jaettu vuosimalleittain. Tähän yleistä-osuuteen voi kysellä/vastailla muuta Vetteen ja kerhoon liittyvää. |
![]() |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#1
|
|||
|
|||
![]() autot turvattomia hinausautoyrityksen tiloissa?Seuraavaa tarinaa opetukseksi , että miten yllättävästi vastuukysymys menee.... Autoni oli kolarin osapuolena keskiviikkona 28.7.2004, jossa vastapuoli oli syyllinen. Autoni vauriot olivat sitä luokkaa, että poiskuljettamiseen tarvittiin hinausautoa. Paikalle sattumalta osuneen hinausauton toimesta autoa lähdettiin viemään onnettomuuspaikalta pois. Soitin vakuutustarkastajalle, että voinko viedä auton kotiini, mutta hän kehotti viemään sen kotini lähelle, 400 metrin päässä sijaitsevan eri hinausalan yrittäjän pihaan aidatulle alueelle. Siellä auto olisi hyvässä tallessa. Auto jätettiin siis kilpailevan hinausalan yrittäjän tontille vakuutustarkastajan ohjeiden mukaisesti. Vakuutustarkastus tehtiin jo seuraavana päivänä ja pääsimme sopimukseen kertakorvauksesta. Vakuutusyhtiön kanssa saimme paperit kuntoon tiistaina 3.8.2004, jonka jälkeen lähdin noutamaan autoani. Jostain syystä auto oli aidatulla alueella eri paikassa, jonne olin sen jättänyt. En kiinnittänyt asiaan sen suuremmin huomiota. Vasta kotona huomasin autoon tulleen lisää vaurioita. Nämä lisävauriot olivat syntyneet hinausalan yrittäjän aidatulla alueella, jossa toimii myös jonkinlainen vartiointi sekä portit ovat yleensä lukossa. Soitin yrittäjälle ja kysyin vaurioiden aiheuttajaa. Hänellä ei ollut mitään tietoa asiasta ja löi minulle luurin korvaan. Oli kuulemma niin pahassa paikassa, ettei voinut puhua. Olin yrittäjän tiloissa noin viiden minuutin kuluttua itse paikalla, jolloin hän kaikessa rauhassa pesi autoaan. Hänellä ei ollut asiaan mitään selitystä. Vakuutusyhtiöihin ollessani yhteydessä selvisi, etteivät he voi tehdä asialle yhtään mitään. Kolarin vastapuolen yhtiölle asia ei ymmärrettävästi enää kuulunut, sillä he olivat korvanneet asiaankuuluvasti minulle kolarissa aiheutuneet vahingot. Oma vakuutusyhtiöni ei myöskään voi asialle mitään, koska minulla ei ole osoittaa vahinkojen aiheuttajaa. Vakuutusyhtiöiden kannalta yrittäjän aidattu alue rinnastetaan tavanomaiseen parkkipaikkaan. Eihän normaalilla parkkipaikallakaan saa kolhuista korvausta, ellei kukaan tarjoudu maksumieheksi. Toisena vaihtoehtona on tietysti itse käyttää omaa kaskovakuutusta, jos sellainen autossa sattuu olemaan. Minulla ei ollut, joten kaikki kulut jäävät itse maksettaviksi. Äärimmäisenä vaihtoehtona olisi käyttää hinausalan yrittäjän vakuutusta, mikäli hän itse tekisi vahinkoilmoituksen alueellaan tapahtuneesta vahingosta. Hän ei ymmärrettävästi halua kuitenkaan ilmoitusta tehdä, koska omavastuu lankeaa kuitenkin hänen maksettavakseen. Tähän perin kummalliseen tapaukseen ei tahdo järkevää selitystä löytyä millään. Miksi kolaroitua autoa yleensäkin oli siirretty alueella, jossa se oli hyvinkin sivussa eikä varmasti minkään tiellä? Auto oli jätetty aidatulle alueelle lukittuna ja avaimet oli luovutettu hinausalan yrittäjän haltuun. Oliko autoa pidetty kenties lunastustavarana ja siirretty siksi eri paikkaan odottamaan mahdollista kuljetusta? Ja kun kerran lunastukseen menee, niin silloin sitä ei tarvitse sääliä? Liittyvätkö vaurioiden synty ja auton siirto jotenkin toisiinsa? Oman värinsä asiaan tuo vielä se, että koko tapauksestahan hinauskorvauksen sai ainoastaan hinauksen alueelle suorittanut yrittäjä, eikä hän, jonka pihassa autoa säilytettiin. Auto oli aitauksessa ollessaan kai alueen halvimpia, pahoin kolaroitu ja lisäksi vielä toisen yrittäjän tuoma. Tapauksesta herää kysymys, miten asiakkaiden sekä vakuutusyhtiöiden autoja käsitellään kyseisessä firmassa. Tai voihan tietysti olla että heidän aidatulla, valvotulla ja pääosin kai lukitulla alueellaan on joku muu tehnyt tuhotöitä. Niin ja onhan alueella vielä jonkinlainen kameravalvontakin. Tarinan johdosta voi miettiä mihin sitä autonsa uskaltaa jättää säilytettäväksi..... Onneksi tässä tapauksessa ei käsitelty Corvettea! Terveiset Porista Note! This message was posted anonymously!
|
#2
|
|||
|
|||
![]()
Kannattaa ihan rohkeasti laittaa ko. firmojen nimet nettiin. Tietää tulevaisuudessa sitten olla käyttämättä näitä firmoja. Ja varmasti myös firmat oppivat negatiivisesta kuuluisuudesta jotain. Hyvänä esimerkkinä toimii opel-forumilla ollut juttu jossa autoliike ei suostunut korvaamana peiliä. Kyseinen liike ei varmasti nauti enää ostajien luottamusta.
Note! This message was posted anonymously! |
#3
|
|||
|
|||
![]()
Joo nimet nettiin.
Juu mulla on ollut ( ei tosin vastaavissa tilanteissa )tapana käyttää selvää uhkailua: Jos ei asia korjaannu niin tulee turpaan kybällä. Jos ei ole auttanut , mulla on se etu , että on velipuoli helvetinenkelinä. Ja ei ole jäänyt ykskään epäselvyys roikkumaan ilmaan. Terv. Jukka |
#4
|
|||
|
|||
![]()
Nimi vaan julki.
Tuosta helvetinenkeli hommasta piti kommentoida vielä että kyllä se poliisi kuitenki vielä valtaa pitää tässä maassa,että jos nyrkkitappeluksi menee niin enkelit on sen jälkeen huonoilla vesillä. Note! This message was posted anonymously! |
#5
|
|||
|
|||
![]() Lainaus:
ter. Jukka |
![]() |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Vanhat RC autot | Mutamies | Chit-Chat | 201 | 21.08.2013 17:36 |
M:"autot" | ava | O/M/V Ajoneuvot | 2 | 13.11.2007 11:58 |
RC-polttis autot? | offipete | Chit-Chat | 13 | 08.09.2006 20:46 |
Maasturikoulujen autot | Nerd-O | Tekniikka & Jutustelu | 16 | 13.11.2003 16:37 |
Autot työnalla | ari | Tekniikka & Jutustelu | 0 | 06.05.2003 08:09 |