Kakka

Omatekoisten pihvieni "jälkihöyryissä" mieleeni palautui jokseenkin elävästi eräs ala-aste aikoihin sattunut tapahtuma. Olin muistaakseni kolmannella luokalla.

Oltiin koulun jälkee kaverini Petrin kanssa taas tekemässä jotain pahoja ja Petri halusi välttämättä näyttää mulle kyhäämänsä majan. Se oli rakennellut sen kuulemma ihan yksin. Paikalle jouduttiin rämpimään tuuhean pusikon läpi. Matkaakin oli majalta ihmisten ilmoille varmaan kilometri. Siellä korvessa sitten Petri sanoi "nonii, tossa se on, eikö ookin hieno?" Se maja oli niin hyvin naamioitu etten mä meinannut huomata sitä ollenkaan. Ei armeijassakaan niin hyvin osattu mitään naamioida.

Mä ihastelin sitä majaa siinä ja Petri hävisi sillä välin johonkin korpeen. Kohta se tuli innoissaan takaisin ja huuteli "tuu kattomaan! tuu kattomaan!" No innostuinhan minäkin siinä ja sitten juostiinkin kattomaan mitä Petri oli löytänyt. Kymmenisen metriä siitä majasta siellä pusikossa oli pieni puro. Ja siinä purossa oli kellertävä paska. Ja siinä paskassa pyöri kärpäsiä. "Eikö ole ihan selvä ihmisen paska?" Petri kysyi, johon mä vastasin "Mistä sä sen voit tietää?".
Olisi varmaan pitänyt jättää kysymättä... "No kun mä just väänsin sen!" kuului vastaus. Epäselväksi jäi mihin Petri oli hanurinsa pyyhkinyt. Ei sillä ainakaan mitään paperia ollut mukana.

-tuska

"I went to God just to see, and I was looking at me."