![]() |
![]() |
|
Tekniikka & Jutustelu Yleistä keskustelua maastureihin ja/tai off-roadiin liittyen |
Viestiketju tiivistettynä: |
Lehtiskä aloittaa viestiketjun kysymä Nissan TD25 -moottorista, joka vuotaa öljyä venttiilikopan huohottimesta. Hän kertoo, että moottori vuotaa öljyä ulos letkusta, mutta ei tunnu olevan painetta huohottimessa. Sisua45 ja Kaitsu67 ehdottavat venttiilikopan tarkastamista ja mahdollisen suojaamisen, sillä kokemuksen perusteella huohotin saattaa aiheuttaa roiskumista konehuoneessa. ISE pohtii likaantuneen venttiilikopan ja loiskelevyn välisen tilan merkitystä. Lerssinen esittää idean öljyn tehokkaasta poistamisesta proppua käyttäen. Lehtiskä mittaa moottorin puristukset ja havaitsee öljyn tason nousevan täyteen kantta myöten käynnistyessä. Kaitsu67 epäilee, että öljy ei pääse virtaamaan oikeaa reittiä pois, ja nostaa esille ajatuksen kannen paluureitin tukkeutumisesta. BJ-40/76 jakaa saman huolen kannen mahdollisesta tukkeutumisesta ja epäilee öljyn kiertävän jollain epätavallisella tavalla moottorissa. AlluK arvelee, että aiempi remontti ylökerrassa saattaa olla syynä ongelmaan. Lehtiskä kertoo lopulta, että vanha moottori vaihdettiin TD27 -moottoriin ahtimella ja huomasi alkuperäisen koneen kannen haljenneen. Hän varastoi moottorin odottamaan inspiraatiota uuden kannen etsimiseksi. Yhteenvetona viestiketjusta ilmenee, että Nissan TD25 -moottorin öljyn vuodosta venttiilikopan huohottimesta aiheutuva ongelma herättää monia kysymyksiä ja pohdintoja. Keskustelussa esitetään erilaisia arvauksia ja käytännön vinkkejä, mutta lopullinen ratkaisu jäi avoimeksi, vaikka moottori vaihdettiin uuteen.(aiemman kuulemani mukaan venttiilikopasta ei pitäisi tulla öljyä ulos. Yhteisön ehdottama venttiilikopan tarkistus ja kannen kunnon tutkiminen ovat hyviä keinoja selvittää ongelman syy.) |
![]() |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#1
|
|||
|
|||
![]() Nissan td25 oksentaa öljyäEli Nissanin TD25 saattaa oksentaa venttiilikopan huohottimesta reilusti öljyä pihalle esimerkiksi jos jättää auton lämpenemään tyhjäkäynnillä pihalle. Sitä tulee ihan letkun täydeltä ja loppuu vähänajan päästä. Jos letku olisi normaalisti imusarjaan tulisi öljyhulluus varmasti. Miten tönärikone edes voi puhaltaa venttiilikopasta öljyä ulos mutta öljytikun reijästä ei puhallusta tunnu eikä öljy nouse sitä pitkin pois? Onko jollain ollut vastaavaa ongelmaa? Moottori tuntuu muuten todella ehjälle ja lähtee pakkasillakin hyvin käyntiin.
|
#2
|
||||
|
||||
![]()
Ota venttiilikoppa pois ja laita kokeeksi käyntiin.
Onko keinuvipuakselilla kaikki ok?
__________________
Size does matter, Sisu A-45 projekti
Sisu-harrastajien palsta, SISUA.net Myydään: Pajeron osia, Uusia ja käytettyjä maastokuorma-auton renkaita, 50-80 luvun euro ja japsi henkilöautojen osia, sekä perseestä perämoottoriin! |
#3
|
||||
|
||||
![]()
En tiedä Nissanista, mutta varautuisin vähän suojaamaan paikkoja, ainakin Lantikan TD5:sen jakopään ketju ja ratas roiskii mukavasti ympäri konehuonetta ja laturin päälle kun kopan ottaa pois ja käyttää......
__________________
---------------------------------------- If it works, tear it apart and find out why! https://roverfriends.fi/palsta/ ![]() 3 Amigos-never travel alone |
#4
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
Jos on nokka kannessa, niin esim taivutettu pahvinpala vie isommat roiskeet pois.
__________________
Size does matter, Sisu A-45 projekti
Sisu-harrastajien palsta, SISUA.net Myydään: Pajeron osia, Uusia ja käytettyjä maastokuorma-auton renkaita, 50-80 luvun euro ja japsi henkilöautojen osia, sekä perseestä perämoottoriin! |
#5
|
|||
|
|||
![]()
Olisko venttiilikopan ja loiskelevyn väli likaantunut,huohotin taisi lähteä levyn yläpuolelta.
|
#6
|
|||
|
|||
![]()
Kiitos ideoista! Nyt käytetty ilman koppaa ja jonkunlainen sotku saatu aikaiseksi 😅 tänään kun löi käyntiin niin taas tiputti letkun täydeltä öljyä ulos. Nokka-akseli työntää jonkun verran öljyä kanteen mutta tämä lienee normaalia. Keinuvipuakselin pultit kiinni ja kaikki ehjää sen puolesta.
Kokeiltu myös venttiilikopalla josta suora reikä kanteen ilman loiskelevyä tällä tekee myös samaa eli jostain syystä venttiilikoppa täyttyy öljystä 🤔 Painotan vielä että kone ei siis varsinaisesti huohota eli letkun päästä ei juurikaan painetta tunnu. Silloinkin kun öljyä huohottimesta valuu koneen käydessä se ei mitenkään lennä sieltä vaan valuu rauhallisesti. Voisiko kannen paluu öljypohjaan olla tukossa? |
#7
|
||||
|
||||
![]()
On kai sekin mahdollista, proppu auki ja polttoöljyä läpi koneesta (käytä kikkaa omalla riskillä)
![]() |
#8
|
|||
|
|||
![]()
Mittasin hehkutulppien reijistä puristukset ja jokainen pytty ohjearvossa eikä pyttyjen välillä ole heittoja. Aamulla tutkailin kone käynnissä öljykorkin reikää niin kansi tosiaankin on piripintaan täynnä kun antaa koneen käydä 🙄
|
#9
|
||||
|
||||
![]() Lainaus:
![]() Zekkasitko jo tän mitä itsekin epäilit?
__________________
---------------------------------------- If it works, tear it apart and find out why! https://roverfriends.fi/palsta/ ![]() 3 Amigos-never travel alone |
#10
|
|||
|
|||
![]() Missä kulkineessa kone on, ja onko aikaisemmin toiminut?Lainaus:
Siis öljynmittatikku pois; ja ei huohota tikunreijästä? Ja samalla hiljalleen venttiilikoneisto/venttiilikoppa täyttyy öljystä? Ja tuohon kertomaasi; (yllä olevasta viestistä lainaus) """""Nokka-akseli työntää jonkun verran öljyä kanteen""""" ei pidä paikkaansa (ainakaan missään minun purkamassa auton moottorissa); OHV moottorissa nokka-akselin kautta voi tulla öljy yläkertaan, mutta yleensä niin päin että nokka-akselin, yleensä? laakerien "ylijäämä-öljy" Työntötankokone ei voi tehdä tuota, vaikka kannentiiviste on väärä. Onko kukaan muu palstalainen nähnyt k.o öljyn oksentajaa? Jos jossain on k.o oireilla oleva nissan td25, niin joku on tehnyt kunnolla töitä, että saanut toimimaan noin? Toinen vaihtoehto lienee se, että kone korjaantuu itsekseen, ja kukaan ei koskaan tiedä missä k.o kone menee? Jos osoittautuu, että ongelma on todellinen, niin pitänee pyytää anteeksi, että epäilin trollia tms. |
#11
|
||||
|
||||
![]()
Arvaukseni on jotta joku on tehnyt yläkerrassa remonttia ja tukkinut öljyn paluu reiän/reiät ettei osia putoa
alakertaan ja tulpat on unohtunut paikoilleen. |
#12
|
|||
|
|||
![]()
Pakko oli nostaa vielä vanha topicci ylös.
Nissani jäi seisomaan muiden kiireiden ja kyseisen ongelman takia enkä siihen enempää perehtynyt. Nyt kuitenkin tuli taas lava-autolle tarvetta joten hommasin autoon TD27 moottorin ahtimella koska lisävoima ei ole pahitteeksi. Samalla tutkin vanhaa konetta että mikä olisi voinut aiheuttaa kyseistä ongelmaa. Muuta vikaa en löytänyt kun että kansi oli haljennut 3 kohtaa esikammioiden kohdalta. Kannentiiviste sekä sylinteriryhmät kunnossa. Ja selvennyksenä vielä, että kun olin kirjoittanut "nokka-akseli työntää jonkun verran öljyä kanteen" tarkoitin, että tyontötankojen "reijistä" kanteen nousi aavistus öljyä itse nokka-akselihan on lohkossa. Se voiko kannen halkeaminen aiheuttaa kyseisen ongelman jää arvoitukseksi koneen jätän itselle varastoon ja, jos joskus saan inspiraation niin etsin siihen ehjän kannen. Vaihtokoneella mennään tälläkertaa. Viimeksi muokannut Lehtiskä : 09.08.2024 23:57 |
![]() |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
![]() |
||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Myyty Nissan kinkäppi td25 | maage | O/M/V Varaosat ja tarvikkeet | 0 | 18.06.2019 18:21 |
Ostettu Nissan td25 ohjaustehostajanpumppu | joker | O/M/V Varaosat ja tarvikkeet | 0 | 28.03.2015 08:53 |
nissan sd25 ja td25 ero? | sakter | Tekniikka & Jutustelu | 3 | 19.10.2011 14:38 |
käykö takaveto nissan td25 moottori heittämällä 4wd td25;n tilalle? | VonLeka | Tekniikka & Jutustelu | 1 | 29.07.2010 05:59 |
Myydään nissan td25 kansi. | maage | O/M/V Varaosat ja tarvikkeet | 0 | 15.02.2010 19:36 |