|
Maasturiprojektit Osio on tarkoitettu etenkin pidempiaikaisten projektien seuraamiseen. Tämä on oikea paikka oman auton esittelyyn. |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#1
|
||||
|
||||
Pick-Up SuzukiKeväällä tuli yksi haaveista täytettyä, kun hain itselleni K-sarjalaisen Suzukin. Autolla on sikäli kiinnostava historia, että siihen on jokus 90-luvun alkupuolella muutosteltu Samurain tekniikka kokonaisuudessaan ja tämähän tekee siitä mainion lähtökohdan seikkailuauton rakentelulle. Siitä on jo se melkein kymmenen vuotta, kun ensimmäisen kerran iskin silmäni tähän nimenomaiseen yksilöön, ei vain silloin ollut mahdollisuutta ostaa pois. Nyt vajaa 10v myöhemmin sattuipa asia puheeksi Suzuki Safarilla LaaLaan kanssa, jolle auto oli vuosien varrella palautunut. Safarin jälkeen kävin vielä katsomassa autoa ennen ostopäätöksen tekemistä ja paiskattiin kättä päälle. Hieman on ulkonäkö muuttunut vuosien varrella ja varmaan tulee muuttumaan vielä enemmän tulevina vuosina Alla alkuperäinen myyntikuva vuodelta 2011 Kaikenlaista pientä autoon on ilmestynyt. Ostohetkellä jakolaatikossa oli välitykset (taitaa olla 6.5), pokspoks (LockRight) lukko taka-akselilla, OME:n lehdet ja Raptorin iskarit, Opelin tehostin, Tankilla ja jakolaatikolla panssari, palkkihelmat sekä vinssi keulalla. Renkaita en ostanut mukaan, sillä mulla oli varastossa 33" MudTerrainit tätä varten jo aikaisemmin hankittuna. Vikalistaa leimaa ajatelellen on ainakin seuraavasti: -Taka- ja etujarrut herkistely/putsaus/uusiminen -Takavaloissa on joku mystinen kontaktihäirö -Takana toisen rekisterikilven valon kuuppa puuttuu -Toyotan? kaasarin säätö -Konepellin lukko puuttuu -Taustapeili -Äänimerkki Muuta korjattavaa/parannettavaa: -Startti kliksuttaa -kesäakku pitää vaihtaa kunnolliseen -Kytkin on vaihtokunnossa -jakolaatikon tuenta (nyt POM-kangesta pötköt, joista kaikki eri mittaisia ja yksi jopa kahdesta palasta) -Jarruletkut lyhyenlaiset, vaihto ja kiinnikkeiden parantelu -Etukardaanssa liuku väljä ja ristikot vaihtokunnosa -Takakardaanissa liuku väljä ja akselin puolen laipassa ristikon pesät väljät -410 jäähdyttimen vaihto -Lämppärijärjestelmän toimintakuntoon saattaminen -Ohjauspylvään sähköt vedetty sokeripaloilla -Alumiinilavan korvaaminen alkuperäisellä lavalla -Sisustan siistiminen (nyt on epämääräisiä reikiä melkein jokaisella pinnalla) (Maasto)varustelua -Perien panssarointi -Stereot ja subbari -LA puhelin -Kompura/onboard air -Etulukko sekä Raptor HD tikut ja murrokset -Jytkympi laturi -Paremmat penkit -Ruisku -Remmiahdin? -Kaatokaaret -Valoja!
__________________
~~~~~~~~~~~~~~~~ Finnish Jeep Drivers' Club ~~~~~~~~~~~~~~~~ Suzuki 4x4 Club Finland ~~~~~~~~~~~~~~~~ Offiblogi: Tarinoita tosia Suzukeista Suzuki tarinoita: Pääosassa SJ413 avo Suzuki sivut: Paljon juttuja ja vielä enemmän kuvia |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Ostettu PICK UP SUZUKI SJ | Repe71 | O/M/V Ajoneuvot | 7 | 07.09.2016 21:02 |
Myyty Suzuki SJ pick up | Maajussi | O/M/V Ajoneuvot | 1 | 23.03.2012 10:25 |
O:Suzuki carry pick up tai Daihatsu hi jet pick up | hena | O/M/V Ajoneuvot | 1 | 14.02.2008 19:56 |
M: Suzuki Pick up. | Peto | O/M/V Ajoneuvot | 7 | 24.01.2008 17:56 |
m suzuki 82 pick-up x 2 | O/M/V Muut | 0 | 07.08.2003 10:28 |