Joo. Tuossa jossain topicissa oli juttua tasauspyörästöistä ja kumpusipa esille pientä tarinaa tietokoneista ja sähkövirrasta etenemisen takeena. Nyt päätin raaputella asiaa, joka pitkään ollut mielenpäällä. Eli, terapiaa se on kai tämäkin?
Millainen on offirakentajien, siis meikäläisten, tulevaisuus 10-15 vuoden päästä, kun nämä nykyiset pomminvarmat ja joskus jopa toimivat kapineet alkavat loppumaan. Millainen tarjonta meitä odottaa käytettyjen maastureiden rintamalla? Onko tulevaisuus niinkin synkkä, että autokauppiaden ja joppareiden maasturitarjonnan täyttävät tälläkin foorumilla nähdyt HooKakkoset ja CandyVitarat, puhumattakaan huippu-luksus-tietokone-mikrobittiLandCruisereista ja Patrolleista, joissa katkennut johto on polttanut jonkun 3000Euroa maksavan piirikortin, jollaista ei enää edes vaikuta korjata. Ehkä ulina moisen asian puolesta on vielä hieman ennenaikaista, mutta se tosiasia kyllä hieman hirvittää, että nykyään tehtailta rullaavia maastureita ei periaatteessa pysty enää rakentamaan ilman Korpivaara OYn tietokoneita ja testilaitteita. Nykyharrastapelin kun särkee jänkään, niin voi ainakin olettaa, että sille voi vielä kuvitella tekevänsä jotain, mutta meneppä särkemään jonku Haitek maasturin luistonrajoitin tai ESP, niin kusessa olet ja syvällä. Tokihan on, että nykyajan kuluttaja vaatii maasturilta(ankin) jo henkiöautomaisia ominaisuuksia, kuten televisiot, mikroaaltouunit ja Playstationit yhdistettynä tietokoneohjattuihin turboihin ja vaihdelaatikoihin.
Niin.. Ehkä tässä asiassa minua eniten vituttaa se, että tulevaisuuden maasturi todennäköisesti tulee yhä enenevässä määrin näyttämään joltain kammottavlta tuning-härpättimeltä saatanallisine vanteineen, ilokaasuineen ja varttimailiaikoineen. Ilmajousituskin autossa on vain sen takia, että kromatut tukivarret saa paremmin näkymään jossain tunarimiitingissä. Kyllä varmasti Boggeri tuo moiseen kikottimeen katu-uskottavuutta ja taas on JOU-MÄNeillä hauskaa.
Vaan kukapa meistä keksisi sen voimasanan, jolla vanhakantaiset, tositilaanteissa toimivat maasturit saataisiin vielä jollain tapaa maailmankartalle, vai pitääkö alkaa investoimaan ja keräämään maasturikokoelmaa, jotta voisi sitten joskus näyttää kersoille, että tämä oli oikea maastoauto, jolla saattoi mennä MAASTOON.
Tää oli taas tätä, joten Kiitos ja Anteeksi, jos meni offtopicin ja purnauksen puolelle..
Eespäin ja vinssillä loput..