Joo, kaipa sitä vois tähänkin vähän jatketta laittaa.
En tolla ekalla viestillä suinkaan tarkoittanut sitä, että netti on suoraan jostain Saatanan oppikirjoista.
Tai että tappopelien pelaamisella pelkästään menis nuppi sekasin. Tai no, joillain se on näköjään mennyt, mut usein taustalla on muutakin...kai.
Mullakin on taustalla vaikka minkämoista suolenkiskontapeliä, muttei se kai(!?) ole kummemmin vaikuttanut.
Mun mielestä vanhemman pitäis vaan asettaa lapsellensa niitä rajoja, jonka mukaan tässä maailmassa mennään. Tässäkin viestiketjussa se on todettu.
Se, että vanhempi ei niitä rajoja aseta, tekee lapselle yleisesti ihan helvetin hallaa. Jos kenelläkään ei ole aikaa/halua/osaamista puuttua sun tekemisiin, niin mistäs silloin tiedät mikä on oikein ja mikä väärin.
Ennenkaikkea pitäis olla aikaa kuunnella lasta ja keskittyä siihen mitä laps sanoo, eikä vain todeta että EI NYT, KOHTA. Tämä siis näin lapsettoman kohta 30wee örmyn suusta. Eikä tästä sen enempätä tällä kertaa.
Pelaamisesta vielä sen verran, että mä oon menettäny 2 kaveria WoWille. Kirjaimellisesti.
Ne jotka ei pelistä tiedä niin googlettakaa World of Warcraft.
Toinen näistä kamuista oli bändi/maastopyöräilykaveri. Mies vaan hävis. Päivän jaksotus menee ilmeisesti
vieläkin sen mukaan miten Ridet/raidit -eli pelisessiot- sovitaan. Session aikana ei huomata vaikka maailma
ympäriltä räjähtäis. Puheet pyörii pelkästään peleissä. Duunissa pohditaan seuraavan pelin strategioita...
Yritä siinä sitten nähdä frendiä, kun se sanoo että joo muuten vois mut mulla alkaa peli kello 18:00 ja voi kestää aina johonkin 02:00 asti yöllä. Tätä sitten melkein joka ikinen viikonpäivä. Jos ei pääse peliin mukaan tai myöhästyy se on pahempaa ku se että joku sun kaveri kävis painaa naistas. Ei ymmärrä.
Toinen näistä veijareista on ollu viimeset 15 vuotta nenä kiinni ruudussa, mutta lähimmät viitisen vuotta WoW on vieny miehen mennessään. Tällä jäbällä on päätä tietokonehommissa vaikka mihin, mut työttömänä on kivempi vedellä Lidlin mielialapizzaa ja wowittaa. Pääkivut, univaikeudet kun rytmi on vituix
ja viimesimpänä paniikkihäiriö on kaverin mukaan kaikki ruudun tapittelun aiheuttamaa ja tiedostaa sen itse.
Pelaaminen ei vaan lopu, ei sitten millään. Iho on lumenvalkonen ja kuin sätkäpaperia kun verisuonet kuultaa läpi. Ulkona käydään ehkä n. kerran viikossa just ja just hakemassa pizzaa ja cokista...ja äkkii takas pelaamaan! Hengästyy melkein matkalla koneelta jääkaapille...
Itse en ymmärrä moista. Nämä kyseiset kaverit oli ihan parhaimpia ystäviä, mutta kun se yhteydenpito meni aika yksipuoliseksi ja kaikki yritykset vieroittaa kaverit koneilta edes hetkeksi meni metsään, loppui
itseltä keinot kesken. Kun en itse wowita enkä tajua termistöstä mitään, ei mun kanssa oikein ole puhuttavaa.
Kumpikin näistä veijareista on kolmenkympin kieppeillä ja kummallakin on pitkäaikainen tyttöystävä/vaimo.
Suhteet ovat kaiketi vielä ilmeisen toimivia.
Mikä tässä oli opetus?
En minä vaan tiedä.
Eipä se pelaamisen yliannostus ikää katso, mutta aikuista on vaan vaikeampi käskeä lopettamaan.
No joo, tässä on taas vaan mun omia näkemyksiä. Ei näistä ainakaan kannata provosoitua. Topicin aloittajaa sen enempää tuntematta ja tuomitsematta.