Palataan vuoteen 1918. Silloin saksalainen Max Geitel kirjoitti:
Sähkövoimavaunu ei ole tähän mennessä kyennyt voittamaan niitä vaikeuksia, joita sille aiheuttavat raskaat akkumulaattorit, jotka toistaiseksi ovat välttämättömiä sähköenergian mukaan ottamiseksi.
Sähköpatterit ovat riittäviä ainoastaan n 150 km pituiseen matkaan. Sen jälkeen ne täytyy joko ladata uudelleen, mikä toimitus vaatii noin kolmisen tuntia, tai vaihtaa toisiin, mikä taas on mahdollista ainoastaan kaupunkiliikenteessä.
Tarkoitus käyttää sähkömoottorin hyviä puolia voimakoneissa, silti tarvitsematta kärsiä raskaiden patterien tuottamista haitoista, on johtanut ns yhdistetyn järjestelmän mukaisten koneitten rakentamiseen. Sellaisissa voimakoneissa on voimakas bentsiinimoottori, joka ei kuitenkaan vaikuta välittömästi vaunun pyöriin, vaan on yhdistetty pieneen dynamoon. Tämä muuttaa bentsiinimoottorin mekaanisen työn sähkövirraksi, joka johdetaan sähkömoottoreihin, mitkä vuorostaan vaikuttavat vaunun pyöriin.
Sähkövirtaa on myöskin käytetty automobiiliomnibussien käyttövoimana, kuljettamalla sitä moottoriin ilmajohdon avulla.
Tuo teksti kun käännetään nykykielelle, niin se voidaan sellaisenaan esittää yli 100 vuotta kirjoittamisen jälkeen. Tekstissä jäljempänä myös selitetään, miten (ensimmäisen) maailmansodan kestäessä moottoriajoneuvot ja räjähdysmoottorit kehittyivät ja mitkä "erittäin merkitsevät uudistukset" aiheuttivat sähkökulkineiden syrjäytymisen.
|