Torstaina aamulla ihmeteltiin maastokuorma-auton jälkiä, jotka menivät meidän nuotion yli, n. metrin päästä teltasta. Muut oli heränneetkin moottorin ääneen, ite en uskonut että sinne ois kukaan eksyny...Jatkettiin matkaa Onegaan rantareitille. Pysähyttiin ihmettelemään kaukaisesti satamaa muistuttavaan ympäristöön ja ryhmäkuvien oton jälkeen paikallinen setä tuli kyselemään jotain mistä luonnollisesti kukaan ei ymmärretty mitään. Tiedusteltiin viittomakielellä mahdollisuutta ylittää joki lautalla. Sattui niin hauskasti, että Vladimirilla on oma alus jolla pystyy kuljettamaan ajoneuvoja joen yli. Hinnaksi ylittämiselle olisi tullut 500r per auto (tai 500r molemmat autot, ihan täyttä ymmärrystä ei saavutettu) ja ylittäminen olisi hoidettu iltasella nousuveden aikaan. Tulevaisuuden reissuja ajatellen vaihdettiin puhelinnumerot. Pyörittiin hetki Onegassa kun sitä oli hypetetty niin kovasti, mutta todettiin ettei se nyt paljon kummosempi paikka ollut kuin muutkaan isommat kylät tuolla. Ehkäpä sitten kesällä asia on toinen?
Onegasta jatkettiin etelään ajatuksena tutkiskella vielä lisää joen ylitysmahdollisuuksia. Käytiin katsomassa läheinen rautatiesilta ja todettiin että ainakin moottoripyörillä se olisi ihan varteenotettava vaihtoehto. Maastureillakin mahdollinen, mutta pikkasen jännäkakkaa voisi aiheuttaa jos jäisi kiinni jotenkin raiteiden väliin...
Vähän matkaa Onegasta tien kunto oli ihan mukava verrattuna edelliseen päivään. Sitten taas yhenäkin alkoi auraamaton perunapelto ja alus alkoi oikeasti pirstoutua. Kori oli jo muuttanut muotoaan sen verran että takaovet aukeilivat kokoajan itsestään ja kuskin ovi ei tahtonut enää aueta eikä mennä kiinni. Takaovet sidottiin kiinni sähköjohdolla. Välillä kuunneltiin outoa jurinaa, kokeiltiin onko kardaani vielä kunnossa vai olisiko joku laakeri mennyt. Etulokasuojat ja konepelti alkoivat elää aivan omaa elämäänsä ja tunkin alapeti joka on kiinni lokasuojassa, repesi hitsauksistaan irti. Konepellin saranat alkoivat kulua niin väljiksi että kohta olisi tapahtunut irtoaminen. Lokasuojasta toiseen konepellin yli viriteltiin kuormaliina jolla estettiin lokasuojien ja konepellin irtoaminen. Vain yhden kerran liina katkesi ja meni takapyörän alle, aiheutti mielenkiintoisen efektin 60km/h vauhdista liukkaalla tiellä.
Kun päästiin takaisin isommalle tielle, jota oltiin tultu jo aikaisemmin toiseen suuntaan, ajeltiin päät jäädyksiin n. 60km Kargopolin eteläpuolelle harrastelemaan leirielämää. Mukulakivikatua jatkui taas Kargopolin eteläpuolella, mutta sinne rakennetut montut ei olleet niin teräviä. Patrollissakin alkoi tuntua outoja sivuvaikutuksia ja voimistuneita voblauksia. Tiestöä tutkittiin hullut 520km.
Aamulla leirissä kiinniteltiin bertan irronneita osia, kuten moottori takaisin kiinni. Selvisi jurinan syy: revennyt apukuljettajan puoleinen moottorin kumityyny. Vähän vaijeria ja kuormaliinoja ja bertteli taas iskussaan, patrollista ei valitettavasti löytynyt mitään vikaa.
Matkaa jatkettiin vaihtelevassa säässä. Välillä lunta tuli vaakatasossa, välillä aurinko paistoi ja välillä oli molempia yhtä aikaa. Tien kuntokin vaihteli mukulakivikadusta vakioautosafaripätkään. Arkangelin alueelta poistuttaessa tien kunto muuttui radikaalisti, ilmeisesti Vologdan alueella ei olla nähty tietä tärkeäksi ylläpitää. Reilu 20km mittainen, valtatieksi merkattu vakioautosafaripätkä otti tehokkaasti puoli päivää aikaa.
Nelivetopätkän jälkeen tien kunto muuttui taas. Mietittiin, että onko tuolla leveät tiet sen takia, että sinne saadaan sopimaan kaikki ne kuopat vai että on enemmän tilaa yrittää väistellä monttuja? Tuntui että 10-20km/h ajettava tiestö alkaisi riittää. Oli kuitenkin onneksi niin liukasta että sai leikkiä takavedolla, power slide! Iltamyöhään vielä yhdessä risteyksessä oli jäänyt puoliperävaunurekka jumiin L-asentoon, eikä sitä päässyt oikein ohittamaan ojienkaan kautta. Tarjouduttiin vetämään se vinsseillä irti, mutta naurahtelevat isännät kieltäytyivät tarjouksesta. Saivat sitten lopulta sen liikkeelle lapioimalla vähän hiekka vetävien pyörien alle. Leiri pystytettiin Äänisen eteläpuolelle n. 265km ajelun jälkeen. Tuohon kilometrimäärään ei suomalaisella mittapuulla kelvollista tietä mahtunut kovin montaa kilometriä.
Aamulla heti herättyä lähdettiin tykittelemään jäisillä autoilla Aunuksen kautta laatokan pohjoisrantaa myötäillen Suomeen. Viimeiselle päivälle otettiin vielä 370km siirtymä hyväkuntoisia teitä myöten.
Tuossa vielä oziin tarttunut reittiviiva ihmeteltäväks.
Kaikenkaikkiaan oikein mukava reissu. Kelit oli periaatteessa ihan hyvät, ei tarvinnu olla vesisateessa kun oli kokoajan pikkupakkanen. Ei myöskään ötököitä. Lumenmäärän vaihtelu pohjois-etelä -suunnassa oli aika valtava. Parhaillaan kinosta oli ehkä 30-40cm ja välillä vain ohut huntu maan päällä. Matkaseura oli reipasta ja mukavaa. Tuleviakin reissuja suunniteltiin jo hieman.
Jeeppikerholaisille kiitokset reittiviivasta!