Viestiketju: Hilux LN46
Näytä yksittäinen viesti
  #76  
Vanha 26.04.2015, 13:28
EeKI_ EeKI_ ei ole kirjautuneena
Jäsen
 
Rekisteröitynyt: 05.03.14
Sijainti: Rauma/ asuinpaikka Turku
Viestit: 86
Perusasetus

Eilen oli Hiluxin vuoro saada osakseen hieman hellyyttä ja uutta peltiä. Viime vuonna korjasin hantin jalkatilan joten eilen oli vuorossa kuskin puolella sama homma. Ensiksi mätä paikkojen kartoitus ja irroitus ja sitten ei muuta kuin tinaamaan uutta peltiä. Eilinen työjälki muistuttaa vaan jonkun sähkörotan paskalta josta en todellakaan ole tyytyväinen. Hiluxin polttoaine linjojen sijainti aiheutti aluksi pientä mietintää mutta nopeilla ja tehokkailla ratkaisuilla selvittiin linjat ehjinä ja pelti irti.

Tosta aloitettiin.




Ensiksi meinasin uusia vaan pienet soirot vanhan korjaksen reunoihin, mutta sitten kävi näin...



Noo, siitä sitten pienen mietinnän ja hengen haukkomisen jälkeen alkoi lattia hahmottua ja näyttämään homma siltä että hiluxilla voi taas ajaa vesikeleillä. Ikkunan karmi on kyllä eri mieltä siitä, sillä karmin ja kopan välissä on paikoitellen sentin ilmarako. Sitä tarvinnee katella seuraavaksi.

No osoittautuihan tuo helmakotelon pääkin hieman hapertuneeksi. Sillekin piti antaa ensiapua. Onneksi lounaistuuli ei helpottanut hitsaamista Migin kanssa, saumat kyllä on paikotellen sen näköiset et ei tällä mitään Luokkia tavoitella hitsauksen saralla.



Kuuden tunnin ahertamisen jälkeen uudessa ja osissa vanhaakin peltiä oli ruosteenestomaalit ja muut pelit ja pensselit pinnassa.


__________________
Toyotalla Suomi kuljettaa.
Vastaa lainaten