Onpa kiva lukea tällaisena uutena tulokkaana ja maanomistajana tätä teidän asennetta. Olisipa noissa hevospiireissä yhtä sitoutunut ajatus siitä, millaista mielikuvaa omasta lajista halutaan antaa maanomistajille ja yleisölle. Siellä vaan tuntuu monilla olevan ainoastaan oikeuksia, eikä toisten omaisuudesta juurikaan välitetä. Harmi.
On ihan totta, että muutama sooloilija onnistuu pilaamaan koko lajin maineen. Itse olen antanut reilusti kysymään tulleille enduro harrastajille luvan oikaista maani läpi, kun kulkevat luvalliselle uralleen. Kulkevat samaa uraa ja se ei iso jälki silloin ole. Sen sijaan sapettaa se/ne muutamat mönkijäkuskit, jotka ovat sotkeneet lähes joka polun, mikä maillani kulkee. Syksyn märällä kelillä ei tarvitse montaa kertaa samasta kohdasta ajaa, kun polulle ei enää ole asiaa kävellen. Ja kun ei enää ole kiva mennä samasta kohtaa, mennään vierestä.

Talvikäyttöön tarkoitetun metsäautotienkin saa käsittämättömän huonoon kuntoon, kun väärään aikaan ajaa.
Siksipä on erittäin hienoa, että tällä palstalla on yleinen asenne noin vastuullinen. Jos niiden kovakallojenkin asenteet muuttuisivat, kun huomaavat, että lajin konkarit eivät sooloilijoita kovasti arvosta.