Jep, tänään jo reissuväsymys alko vähän helpottaa ja jakso jo laitella omia ja Neksun ottamia kuvia esille. Reissuhan oli oikein onnistunu, palveli juuri sitä tarkoitusta mitä lähdettiin hakemaan, eli exploraatiosafarointia. Vehkeet kesti pieniä hienosäätöjä lukuunottamatta kasassa ja maisemat oli mukavat. Hienoja kuvia on Jarin kameraan tarttunu, kiitokset niistä!
Matkaan lähteminen meinas vähän viivästyä Oxiden teknisten ongelmien johdosta, mutta porukka oli kuitenki kasassa Vartiuksessa n. klo 16. Täytyy hattua nostaa oxiden jaksamiselle, yön yli sepittämisen jälkeen on varmasti ollu naurussa pitelemistä kun jakolaatikko työnsi vielä öljyä pihalle.
Hienoa että päästiin kuitenki kolmella autolla lähtemään liikenteeseen. Rajanylitys tapahtui suht vikkelään, vaikka venäjän tullissa haluttiinki tutkia meidän autot melko tarkkaan. Piti muunmuassa esitellä sähkökaapin sisältöö ja koittaa selittää mikä on kompura ja miten se toimii, ennenkaikkee miks sellanen on matkassa. Rajamuodollisuuksien jälkeen suunnattiin Kostamukseen valtatietä pitkin suorittamaan pakolliset elintarvikeostokset. Kun kaikki oli saaneet leivät, voit ja mehut ostettua, suunnattiin vähän matkaa takaisinpäin ja ryhdyttiin etsimään oikoreittiä pohjoiseen kohti Vuokkiniemeä. Aikamme hortoiltiin hakkuuaukioille päättyviä metsäautoteitä, kunnes lopulta löydettiin pienen kylän läpi puikkelehtiva pikkutien alku.
Oikoreittiä pitkin ajeltiin hieman isommalle, Kuittijärvien pohjoispuolelle vievälle tielle ja käytiin katsomassa illan pimeydessä miltä Vuokkiniemessä näyttää. Siitä suunnattiin vielä vähän matkaa nopeaa hiekkatietä pohjoiseen ja otettiin satunnainen pisto pienemmälle uralle, jota ajettiin leiripaikkaa tähystäen, kunnes pienen nelivetotilanteen jälkeen tie käytännössä loppui kokonaan ja leiri päätettiin pystyttää siihen.
Lauantaina vapaaehtoisten aamutoimien (Bertan kytkintyösylinterin modifiointi, HJ:n vetarin pikkupulttien ja kartioiden lisääminen yms...) jälkeen ajettiin takaisin isolle tielle ja suunnattiin taas kohti pohjoista.
Matkalla pysähdyttiin hylätyn tutka-aseman luona koeajamaan uazia.
Kauppoja uazista ei kuitenkaan syntynyt ja jatkettiin taas pohjoisen suuntaan. Kun iso tie olisi lähteny kaartamaan kohti Kalevalaa, päätettiin lähteä etsimään oikoreittiä vielä pohjoisemman kautta.
Ensimmäisen oikoreittikokeilun alusta löydettiin karhunsyöttipaikka ja tähystystorni. Tuoreita karhun jälkiä löytyi melkoisen paljon lauantai-iltapäivän aikana. Ei jaksettu odotella karhua ja jatkettiin oikoreittiä eteenpäin. Vastaan tuli ojanylitys, josta silta oli hajonnut jo aikojen alussa. Pikkurenkaille sopiva pieni puuhapaikka. Todettakoon, että etu- ja takaylityksestä ei aina ole hyötyä.
Ojan yli päästyä retkikunta hortoili tovin metsässä etsien polun jatkoa. Todettiin että ura oli kasvanut melkoisen umpeen ja jalkauduttiin tutkimaan tilannetta. Muutaman kilometrin kävelylenkin päätteeksi löytyi reitiltä vähän isompi ojan ylitys ja runsaasti metsurihommia. Päätettiin lähteä pihviaterian jälkeen takaisin etsimään uutta oikoreittiä. Löydettiinkin seuraava mukava, vähän isompi tie, jossa vähän matkan päässä tuli vastaan mielenkiintoinen siltarakennelma. Vastikään korjatun sillan loppupää oli hävinnyt ja siihen oli laitettu tilalle renkaiden kohtaan iki-ihanilla venäläisillä hakasilla toisiinsa sidotut tukit, joista molemmilla puolilla toiset oli vielä melkoisen lahot.
Sillanylityksestä jäi hirveän hyvä mieli ja paineltiinkin melkoista haipakkaa kohti seuraavaa puronylitystä. Siellä näky oli pikkaisen toivottomampi. Ilmeisesti tie/silta oli sortunut tukkirekan alta pois, kun entisen mahdollisen sillan tilalla oli julmettu kasa isoja tukkeja (osa näytti siltamateriaalilta, osa niinkuin olisi autosta purettu kuorma molemmin puolin tietä) ja n. 3m syvä monttu. Tästä olisi vielä pienen lapiojumpan, tukkien siirtelyn ja vinssaushommien säestämänä varmasti päästy etenemään, mutta pimeä alkoi jo tulla ja kartan mukaan edessä olisi ollut vielä vajaata kymmenen mahdollista katkonaisen sillan kohtaa...
Lähdettiin oikoreitiltä takaisin omia jälkiämme, mutta löydettiin sentään karttaan merkkaamaton uusi oikoreitti vielä Kalevalaan vievälle isolle tielle ja vähän matkaa rallateltiin taas maantievauhtia. Ennen Kalevalaa otettiin leiripaikanetsintäpisto pohjoiseen. Tie oli paikkapaikoin mukavan kostea. Illan pimeydessä löydettiin vähän korkeampi kohta, joka ei ollut ihan niin kostea ja pystytettiin leiri siihen.
Aamulla Neksu hoonasi röörit puhtaaksi, heräteltiin Mikko HJ:n alta (Näytti nauttineen vaihteistoöljyä aika rutakasti) ja lähdettiin jatkamaan oikoreittiä kohti kalevalaa.
Päivällä saavuttiin hyvissä ajoin Kalevalan kylille ihmettelemään. Ihan yllätti, miten iso paikka se olikaan. Tuolla Karjalan alueella muutenkin iski kulttuurishokki, kun pihat, talot ja muutenkin yleisilme oli siisti verrattuna ainakin Laatokan ympäristön kyliin. Kalevalassa hoidettiin tankkaukset, otettiin pakolliset ryhmäkuvat ja käytiin kattomassa mikä on meininki, kun karttaan oli merkattu tie Kuittijärven yli. Vähän matkaa piti käydä tiedustelemassa ja kyllähän siellä jonkinlainen kivikkoharju oli, joka tosin näytti syventyvän sitten tuon pienemmän saarekkeen jälkeen. Tie oli merkattu menemään vielä seuraavaan isoon saareen ja siitä vastarannalle. Aika ei riittänyt lähteä tutkimaan syvyyksiä tarkemmin.
Todettiin kellon ollessa 14:30 Suomen aikaa, että nyt on muuten alkaa olla kiire rajalle, kun Vartiuksen asema menee kiinni 21:00. Lähdettiin vielä kiertämään Kuittijärvet itäkautta, koska olisihan se ollut tylsää ajella edes osittain samoja jälkiä takaisin Suomeen.
Meidän vanhojen karttojen mukaan tie idän kautta olisi mennyt Haikolan kautta. Ajeltiin pientä kärrypolkua Haikolan kylille ja taas päädyttiin pellonlaitaan ihmettelemään, ettei tie tästä voi mennä. Kysyttiin neuvoa paikallisilta ja kuinka ollakkaan kohta paikalle saapui valkopartainen karjalainen, jonka kanssa kommunikointi oli varsin helppoa.
Tuollapäin pärjäilee ihan kohtalaisesti näemmä venäjää taitamaton suomalainenkin. Ystävällinen partasuu neuvoi, että uusi tie menee vähän matkan päässä ja kahden venäläisen seurue lähti varmistamaan autolla, että löydetään oikea tie.
Tässä vaiheessa alkoi olla jo todella kiire rajalle ja venäläismallisilla tasaisen kuoppaisilla hiekkateillä autojen alustat oli koetuksella. Bertasta pyöri tällä pätkällä vetovarren mutteri auki ja ohjaus muuttui vähintäänkin mielenkiintoiseksi. Myöskin pohjapanssarin loppujenkin pulttien kierteet korkkasivat hienoisessa rynkytyksessä. HJ:sta puhkesi polttoainetankki. Nissan kestää. Matka jatkui paikallisia autoilijoita ohitellen Jyskyjärven kautta suorinta reittiä Vartiukseen. Sen verran tiukalle meni aikataulu, ettei ehditty edes käymään tuliaisia ostamassa. Viimeisinä autoina ottivat vielä tulliin ja rajasta oltiin yli n. 21:02.
Siinäpä se pääpiirteittäin, korjatkaa matkassaolijat jos tuli asia- ja paikkavirheitä kovinki paljon.
Kuvat on jossain määrin samoista paikoista mitä Jarilla, mutta koitin vähän poimia eri kohista. Kaikenkaikkiaan taas erittäin mukava ja virkistävä reissu, suunniteltiin jo retken aikana vähän seuraavaakin retkeä, josta enemmän sitten tuolla arkangeli-topicissa.
Kiitos mukanaolijoille reippaasta seurasta!