Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja macro
Oma mielipide on, että työttömyys on asennevamma. Siis vapaaehtoisen työttömyyden ymmärrän, mutta muuten aina töitä tekevälle löytyy. Nirsot jää ilman, myös työmarkkinoilla. Jos ei löydy haluamaansa, niin ottaa sen "baskatyön" ja kyttäilee parempaa, työnantajatkin varmasti arvostaa työnhakijaa, joka kuitenki on työssä ku kotona vetelehtijää. Ja ainaki itse olen ollu "huonossa työssä", myönsin ihan haastattelussa että nostan kytkintä ku parempi paikka löytyy, ja 3vkoa myöhemmin niin teinkin. Ku soittelin irtisanoutumisesta, niin johtaja muisti heti puhelimessa, että niinhän sulla oli ajatuskin ja ymmärsi hyvin periaatteeni.
|
Paskaduunareilla tämä onnistuu kyllä, (niinku itelläkin) mutta eri homma tuntuu olevan korkeammin koulutetuilla ja ylemmiltä tasoilta irtisanotuilla. Ei tunnu oikein työnantajat ottavan enää vanhempaa korkeammin koulutettua, pitkän työhistorian omaavaa töihin.
"sä et kuitenkaan viihtyisi pitkään töissä pienemmällä palkalla ja vähemmällä duunilla".
Tästä oli vaan juottua tuommosessa kirjoituksessa:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/koti...tuu-olla-koyha
Lainaus:
Pitkän uran samalla alalla tehneenä en enää kelvannut muualle. Kokemukseni oli joko väärältä teollisuudenalalta tai sitten sitä oli liikaa. Työhaastatteluissa työnantajat myönsivät uskovansa, etten kuitenkaan pysyisi aiempaa pienemmällä palkalla aiempaa helpommassa työssä vaan lähtisin pian pois. He eivät uskoneet vakuuttelujani siitä, etten enää tässä elämänvaiheessa pitänyt nousujohteista uraa tärkeänä ja että olisin mielelläni tehnyt työtä pienelläkin palkalla.
Ehkä ongelma oli joskus myös se, etteivät esimiehet halunneet palkata itseään kokeneempaa alaista: sellainen saattaa aiheuttaa ongelmia organisaatiossa. Lisäksi ehdin työnhaussa täyttää jo 45 vuotta. Sitä vanhempia ei enää haluta minnekään.
|