Oma hunsvotti oli ilmeisen tyytymätön meidän tekemisiin ja lähti eilen kuuden maissa karulle. Töihin piti mennä kymmeneen ja eipä koiraa näy missään. kotio kuudelta ja metsäteiden ajoa ristiin rastiin tunnin ajan. äänimerkkiä huudatin ja huutelin muutenkin että sais koiraaan yhteyden... Ei kuulu ei. Kotosalla ei tule kyllä uni silmään millään. Puolen yhdeksän maissa kolahti oven takana ja siellähän se Topi oli... Ontuen sisälle, simät ummessa, ja uupunut... neljätoista tuntia lähdöstä oli ottanut omansa. Onneksi se tuli ehyenä takasi, nyt vaan PALJON ruokaa ja hoivaa, silmät puhtaaksi, vettä. Nyt jo aikaa tuosta ja koira onneksi ok. Ontuminen jäänyt pois, silmätkin ok. Lihaa eteen niin tulee menetetyt ravinteet takasi. Välillä tuntuu että noista on vaan harmia mutta tämmöisinä päivinä huomaa miten tärkeä KAVERI tuokin hunsvotti minulle on... Jos osaisi koira ja minä puha samaa kieltä voi niitä tarinoita. Tässä päivällä kun pienien unien jälkeen heräsin niin eipä tainnu koirakaan tietää heiluttaako häntää vai häntä koiraa...
