Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Timo_L
Ei mene kuin kaksi kappaletta noita vasurikierteellä olevia, ja tosiaan saisivat olla matalaa mallia. Mutta kysyn vielä huomenna tuolta parista ehdotetusta paikasta josko löytyy valmiina.
Kierretapin jouduin jo jokatapauksessa ostamaan, kun olivat Protoshopissa niin kädettömiä ettei onnistunut tuo kierteen sorvaus mun raidetankoon ja välivarteen. Olisi kuulemma pitänyt ostaa lisää työstövälineitä ja olisivat veloittaneet minulta. Kahden 50-60mm pitkän sisäkierteen teettäminen olisi siis tullut maksamaan reilut 200€  Paloi käpy ja totesin että ostan oman (119€ tjsp.), eihän sitä tiedä jos vielä elämän varrella tarvii toistamiseenkin
Eli mulle kun tulee joka tapauksessa M24 x 1,5mm vasemman käden kierretappi, joten tarvittaessa voin tuota käyttää myös hyväksi. Ehdin jo miettiä tuota 454SS:n ehdottamaa sopivan kokoisen hieman pienemmän mutterin käyttämistä aihiona.
Vaikeaa tuntuu olevan, oli useitakin liikkeitä yhdessä välissä mistä sai vaikka suoraan laakerinumerolla kaikki haluamansa - yleensä suoraan hyllystä. Kai käteisbisnekset sitten on niin nappikauppaa ettei täälläpäin kiinnosta palvella pienasiakkaita 
|
No siullahan on sitten jo lähes koko tuotantolinja hallussa joten wtf??? 20 mm mutteriin 21 mm reikä vaikka viilalla ja kierretapilla kierre perään.?? tai 7/8 " tuumaseen???
Ite joskus lyhensin bertan ohjausvartta ja sama sorvari jolta meinasin kysyä noita muttereita, jatkoi olemassa olevaa kierrettä ihan sisäkierre terällä. Eli tarvii vaan löytää tarpeeksi vanha sorvari noihin erikois hommiin.
__________________
Oli kysymys mikä tahansa niin vastaus on TOYOTA
V..tut se mitään heikkoa ole...
Antsa. The member of Lahnajärven moottoriurheilusukeltajat Ry.
Only tool you need to keep your TOYOTA running, is welding machine.
Ostetaan Bj kuskin ovi. Pyyhkijän moottorin koppa.
Jyrsitään Kantoja.
Piikataan betonia eli tallin lattiat ym.Sekä muut Bobbari ja mönkkärityöt.
0500-752101/Antsa
Honda Rincon 650 ym.Työmönkkärijorinat löytyy tästä
Antsan Tuubi
|