Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja lepoantti
taisin tehdä Linnalla olevaan berttaan toisen puolen konetyynyn vastaavalla tavalla että pätkät lattaa puslan kylkeen, toimi vähän aikaa ihan hyvin mutta aika pian repi puslan kuoripellin hajalle. evo 2. mallin sorvasin puslalle holkin johon latat hitsasin, se kesti ainakin mulla ollessa ihan hyvin. tämä kaikki tosin muistinvaraista ja voi olla että systeemi olikin jossakin toisessa autossa, mutta sen muistan että johonkin olen tehnyt em. tavalla ja siinä oli juuri tuo kertomani ongelma.
|
linnan autossa on ainaki ollut toisella puolella jatkuvasti koneentyynyongelmaa, monta kertaa on jouduttu tekniikkaa sitomaan kapuloilla ja liinalla kiinni että on saatu auto ajettua kotiin, en muista siinä olleen tommosta korvaa.
piti kans ensin sorvata kuori mutta kun ei äkkiä jaksanut muuta, korjataan kun hajoo.