Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Heguli
Asuin aikanaan Suomusjärvellä, kun tehtiin Suomen suurin kuntaliitos. Silloin siis 10 kuntaa yhtyi ja muodostui nykyinen Salo. Ennen liitosta oli hirveä valitus kaikesta mahdollisesta, aika paljon myös noista palveluista. Liitoksen jälkeen pulina loppui kun huomattiin, että asiat joko pysyi ennallaan tai sitten paranivat. Eikä ne palvelut minnekään hävinneet.
Ei pienet kunnat pysty tuottamaan hyviä palveluja yksin, kuntaliitokset on pakollisia. Näihin liitoksiin suhtaudutaan ihan liikaa tunteella, pitäisi ottaa se kuuluisa järki käteen.
|
kyllähän se kuntaliitos joissain kunnissa auttoi, mutta ei täälä. heti oltiin kouluja lopettamassa muka säästöjen takia. kovaa taistelua käytiin koulun puolesta. tarpeeks kun asiaa pöyhittiin niin ei olisi ollut säästöä yhtään. päinvastoin. koulukuljetukset oli laskettu kunnan puolesta päin vittua ja moni muu asia. kaikista eniten otti päähän muutama kunnan ketku kun olivat kokouksissaan sanoneet että asia pitää hoitaa äkkiä ettei tule kuntalaisilta vastustusta. vittu mitä touhua.!! laskelmat oli kunnan puolelta aivan tuulesta temmattuja. kyllähän sen ymmärtää jos koulussa ei ole kuin 15-20 oppilasta, mutta meidän kylän koulussa on yli 40 oppilasta. sillä ei ollut mitään merkitystä kuinka pitkiä päiviä tulee ala-astelaisille kun "peräkulmilta" haetaan taksilla kylälle josta hypätään bussiin, ja iltapväl toisinpäin. saatika sitten talvipakkasilla jätetään lapset pysäkille täriseen ja ootteleen bussia. eikä täälä ole kyllä mikään palvelu parantunut kun kuntaliitos tapahtui. päinvastoin, palveluja supistetaan minkä keretään ja kehdataan. kaljaveikot ja huumepeikot on lykätty tänne pois kunnan "pääkaupungista" imagoa pilaamasta. naapurikunnassa käydään käräjiä juurikin moisesta asiasta. oli muutama paikallinen antanut sakinhivutusta huumekauppiaalle omin luvin... mutta ei kai tässä voi kuin odotella mitä tuleman pitää..