Valokuvia otin vain ennen kisaa varikolla kuvaten kaikki kilpurit. Tässä yksi:
Näkymä spoorin alusta ennen kisoja.
Alkupäähän jouduttiin ajamaan hiekkaa sillä muuten koko kisat olisi täytynyt perua. Kun katsoo rata-aluetta, on vaikea ymmärtää mihin Ossi oikein kätki sen täys yhdistelmäkuorman hiekkaa. Sitähän ei ole tuossa alkupäässä kuin vain vähän matkaa, mutta syvyydessä mitattuna sitäkin enemmän.
Meillä on talvi aikaa suunnitella miten toteutamme spoorin pohjan sellaiseksi että se pysyy tasaisena ja pitävänä. Tuo oikeaan lähtöreunaan omia aikojaan tullut syvänne = sudenkuoppa tuli siihen omia aikojaan. Lieneekö maan sisällä isompi kivi liikkunut vai onko joku käynyt tekemässä sabotaasia.

Yksi kaveri epäili Ossin imppailleen lietekärryllä vesiä aina yhdestä ja samasta kohtaa ja siihen on nyt tullut tuo kuoppa. Mutta näin ei todellakaan ole tapahtunut.
Keväällä Willellä pitää siirtää noi alkupään hiekat pois ja alkaa toteuttamaan talven aikana keksittyä pohjan tasottamis/vahvistamis projektia. Tehdään se miten vain, luvassa on paljon hikisiä työtunteja ja ehkä "vähän" kulujakin, mutta spoorista ei luovuta vaikka välillä on käynyt mielessä sekin että kelkotaan savikasa takaisin spooriin, tasotellaan ja trial esteitä päälle.