Tässä ihan mallikas esimerkki miten testipäivänä saviosuuden läpiajo suoritettiin. Tämä Lapa Teamin Mikan ajo oli ensimmäisiä läpiajoja. Mika jättää spoorin jälkeiset wombat holesit väliin ja siirtyy niiden vierestä suoraan mäkeen.
Savikanjoni suosii autoja joissa joustot ovat paremmat ja mielellään ulkopuoliset suojakaaret. Lucifer näytti mallia muille miten siitä kuuluu ajaa. Hän ohittaa lopussa yhden nousun. Ohjaus on kankea ja koska autossa ei ole lukkoja, joskus on hyvä tehdä viime hetken ratkaisut ettei jätä itseään jumiin.
Tässä verrokkina auto jonka joustot ovat pienet. Ok, tämä kohta korjattiin jo eilen tuomalla kiviä kuopan pohjalle. Osuuden muutkin jyrkät kuopat helpotetaan samalla tavalla.
Ossi yritti Mitsulla nousta keinun päälle laihoin tuloksin. Sen jälkeen päätettiin turvallisuussyistä laittaa kepit keinun eteen estämään ketään edes yrittämästä. Mutta kiellä nyt aikuisia ihmisiä jotka ovat tulleet omalla vastuullaan ajamaan autoilla jotka täyttävät vaatimukset. Ei aikaakaan kun Kesis siellä jo kaasutteli keinun päällä. Tässä esimerkki siitä että ei se keinu nyt niin pelottava ole mutta liukkaana savisilla pallorenkailla vaan erittäin vaikea ajaa.
Keskityin niin kovasti Kuramatojen keskinäiseen kisailuun että vasta liian myöhään havaitsin taustalla sattuneen pienen vahingon. Tässä kaukaa tsuumattu häälyvä video kuskin autosta pois noususta.
Päivän kunkku. Ison mäen ensimmäinen ylittäjä. Ossi kaivoi jo viime vuonna tuohon isomman mäen alle ojan vaikeuttamaan silloisen mäen päälle nousua. Nyt on mäki pikkuhiljaa kasvanut ja kaivettu oja tekee noususta jo mahdottoman. Tämän takia Luciferikin joutui nousemaan vinossa huipulle välttyäkseen alaosan ojalta. Tämä vino kiipeäminen tietenkin tekee suorituksesta vaarallisemman. Oja tullaan tukkimaan.
Autojen pesu oli monille kokemus sekin, ellei sitten ole ennenkin tottunut paloruiskulla autoaan pesemään.

Hauskoja työskentelyasentoja. Pieni paineen lisäys ja kaverit olisivat olleet letkun vietävänä.

Painettahan sai säädettyä.
Tässä muutama hätäinen video. Katson ensiviikolla mitä vielä voisi ladata ja saatan tehdä vaikka dokumenttielokuvankin kuten tapoihini kuuluu. Hyvää matskua on paljon tosin kuvanlaatu ei kovin hyvää ole vesisateesta johtuen.