[Rälläri]

Oli ja eleli kerran eräällä peräseinäjokelaisella maatilalla kissa ja
hevonen, jotka olivat hyviä ystäviä. Päivästä toiseen he leikkivät
yhdessä, kunnes erään kerran hevonen tipahti suonsilmäkkeeseen ja alkoi
vajota.
Kauhuissaan hevonen huusi kissalle, jotta tämä menisi hakemaan tilan isännän
apuun. Kissa lähti juoksemaan kohti päärakennusta ja etsi isäntää joka
puolelta, mutta turhaan. Tämä kun oli lähtenyt traktorilla käymään
kylällä.
Kissan valtasi paniikki, kunnes hän huomasi isännän uuden ja kiiltävän
BMW:n. Kissa haki avaimet, hyppäsi autoon ja hurautti tuhatta ja sataa
hevosen luo. Sidottuaan hinausköyden kiinni takapuskuriin, se heitti toisen
pään hevoselle, joka tarttui siihen lujasti. Bemari käyntiin, ykköstä
silmään ja pikkuhiljaa hevonen pääsi kuin pääsikin ylös suosta.

Ja niin hevosesta ja kissasta tuli oikein sydänystävät!

Pari viikkoa sen jälkeen, leikin tiimellyksessä yhtäkkiä kissa tipahti
mutakuoppaan, jäi kiinni ja alkoi vajota. Kissa huusi 'apua hevonen, pelasta
minut!' Hevonen tuli kiitolaukkaa paikalle, asteli kuopan päälle ja
kehotti kissaa tarttumaan 'siihen' mikä roikkui jalkojen välissä. Kissa
teki työtä käskettyä ja hevonen nosti kissan ylös kuopasta.

Tarinan opetus:
Kun on varustus kuin hevosella, ei tarvitse Bemaria poimiakseen Misuja
kyytiin.