Moi,
> Kierroslaskentaan voisi ajatella ponderia niin laskijoita ei tarvita kuin yksi ja tulokset tulostuisi heti maaliintulon jälkeen.
Väitäisin että kaksi matematiikkaneroa (=osaa laskea kahteenkymmeneen) on helpompi ja halvempi, ja ihan samat typit
pystyy laittamaan kierrosajat ylös, tai ainakin näin tehtiin Raajärvellä (tosin vaan minuutin tarkkuudella, eikä näitä taidettu
koskaan edes julkaista, olivatpahan vaan kierros/tuloslaskennan apuna ja tukena).
En sano että kierroslaskennasta pitää kieltää välineet, mutta pitäisin kuitenkin jalat maassa. Kierroslaskenta on
helppoa (=luotettavaa) jos rata on pitkä ja kilpailijoita vähän (=eli tulevat kierrokselta kohtuu harvassa keskimäärin).
Tarvittaessa vois laittaa vaikka videokameran kuvaamaan kierroksen loppua, etä voi tarvittaessa jälkikäteen tarkistaa
kunkin auton ajamat kierrokset, jos tuntuu sille että niihin kierroslaskijoihin ei voi luottaa (tarpeeksi). Videolta saa
myös kierrosajat ihan riittävällä tarkkuudella (sekunnin sadasosat? Ainakin kympit helposti) jos niitä joku kaipaa, toki
vasta jälkikäteen mutta kuitenkin. Kameroita löytyy joka jampalta ja tunnin mini-DV nauha maksaa pari-kolme euroa.
Raajärvelä kierroslaskenta hoidettiin siten, että kierroslasjojoiden ohi mennessään kilpailijat näyttivät kilpailunumeroa
ja kierrostenlaskijat (2kpl) kuittasivat kilpailijoille merkinneensä heidät. Eli osa vastuusta oli kilpailijoilla, heidän piti
saada kuittaus molemmilta (=kaikilta) kierroslaskijoilta, ja siitä tiesivät että ovat varmasti tulleet lasketuksi.
Kierrostenlaskennassa oli siis kaksi heppua, jotka hoitivat laskentaa itsenäisesti. Kisan kuluessa tilannetta verrattiin ja
kun laskenta alunperinkin tehtii huolellisesti niin eipä niitä erimielisyyksiä sitten ollut, mutta jos olis ollut niin tilanteeseen
olisi voisu reagoida kohtuu nopeasti (esim. tarkistamalla ratatuomareilta tai kilpailijoilta tai mitä nyt vaan tarvitaan).
Mutta kuvittelisin että tuo kierrosten laskenta osataan kullä tehtä tavalla tai toisella, jos vaan tiedetään miten voittaja
ratkaistaan. Voittaako pisimmälle päässyt (eniten kierroksia ajanut) vai se kenen kottero vielä liikkuu kisan lopussa?
Jos crossikisassa on erikseen ratavarikko, jossa tankkaukset ja huollot on tarkoitus (pääsääntöisesti) tehdä, niin onhan
OK että siellä saa kuka tahansa tehdä mitä tahansa? Eli Kilpailijoilla voi olla omaa huoltoa (henkilöstöä ja kalustoa) ja
kilpailijat saavat itse rassata omia vehkeitään, ja auttaa toisiaan?
Ja jatkoa: onko liian rajoittavaa jos reitillä pakosta tapahtuvaa huolto/korjausta/tankkausta saavat suorittaa vain
kilpailijat itse, mukana olevin (tai ratavarikolta omin pikku kätösin noudetuilla) välineillä? Tästä tulis vähän kestävyys-
maustetta pääsääntöisesti nopeuskisaan, ja saatais pidettyä radalla oleva/kulkeva henkilö- ja kalustomäärä minimissä.
Tietty se kuka joutuu juoksemaan sen benskannun varikolta kun poltoaine loppui vähän kesken kiroilee rajoituksia, mutta
entäs toisinpäin, jos radalle puskee huolto-kuorma-autoja halvaantuneita kisakikottimia parsimaan, ovatko vähän tiellä?
-Paavo
|