Olen aina pitänyt saatananpalvontaa ja kristinuskoa molempia jotenkin saman uskonnon eri muotoina.
Wiccalaisuus tai muut ns. new age uskonnot ovat eri asia.
Olen vähän kaikista uskonnoista sitä mieltä, ettei ihminen voi koskaan tietää mitään varmaa jumalien tai muiden vastaavien olemassa olosta. En kuitenkaan harjoita mitään uskontoa vain varmuuden vuoksi. Pidän itseäni siis agnostikkona tai ateistina.
Erään telkkuohjelmassa joku pappi sanoi, että vaikka luterilaiseen kirkkoon kuuluu yhä vähemmän ihmisiä, niin kun ihmisiltä on kysytty pitäisikö kirkot purkaa ja rakentaa paikalle vaikka supermarketteja, niin kovin harvat ovat purkamisen kannalla.
Mun puolesta voisi ehkä rakentaa vaikka asuntoja kirkkojen päälle, mutta sen verran minunkin ateismini ontuu, että hautausmaita pidän jotenkin pyhinä paikkoina. Hautausmaiden päälle rakennettu ostoskeskus ei oikein kuulosta minunkaan korvaan kovin hyvältä, vaikka ihan tieteelliseltä pohjalta ajateltuna siellähän on vain tuhkaa ja luita.
Erityisesti kiinnitin huomioni OffroadJounin kommentteihin. Olisitko sinä valmis rakentaan teknologiakeskuksen hautausmaan päälle? Luulen siis että OffroadJounikaan ei ajattele kaikesta kylmän rationaalisesti.
0,07 (jostain täytyy säästää)
|