Hiukan kannanottoa asiaan, eli olen tilannut autonosia U.S.A:sta vuodesta 1990 lähtien. Ensinnäkin erikoisempaa osaa etsiessä Vetteen ja muihinkin autoihin piti olla oma-aloitteinen. Suomessa ei vain ollut eri merkkeihin erikoistuneita liikkeitä. Silloin olit ilman tai faxailit ympäriinsä. Tullaaminen on taiteenlaji, eli tuossa paksussa tullinimikekirjassa on usein samalle osalle sovellettavissa useampaakin nimikettä. Tutkiminen ja selittäminen kannattaa, kun nimeillä on aika huomattavia prosenttieroja.
Nykyään en tuota oikeastaan muuta itse, kuin E-baystä löydettyjä juttuja. Oma tuonti kannattaa siihen asti, kunnes homma pissii kintuille virheellisesti toimitetun tai rikkinäisen tuotteen kohdalla. Takuut on aika hanurista hoitaa merten taakse. Yleensä takuutapauksessa myyjä haluaa viallisen osan takaisin ja valitettavasti myyjä ei helpolla maksa lähetyskuluja.
Jotain isoa kallista hankalasti kuljetettavaa tavaraa olen ostanut suoraan U.S.A:sta aika vastakin. Tärkeintä näiden tavaroiden kuljetuksessa on kaverit U.S.A:n päässä. Kun romut saa puhuttua jonkun muuttokonttiin, niin silloin rahti on vähintäänkin kohdallaan.
Lienee mukavuudenhalu ja värkkäämiseen kyllästyminen eri instanssien kanssa on ajanut minut käyttämään paria kolmea kotimaista liikettä. Pitkä asiakas-suhde yleensä näkyy jossain vaiheessa hinnoissa, onneksi.
|