Miten toisen tekemiset voi kiukuttaa noin homona?
Ajan 36 000 kilometriä vuodessa ja mua ei ole IKINÄ häikäissyt ensimmäisetkään sumuvalot. Liekö syy siinä, että voin vapaasti valita käytänkö niitä vai en. Vai olisiko syy siinä, että en kiinnostu vastaan tulevan asioista niin paljoa, että kyttäisin niitä valoja tai niiden määrää ja paikkaa. En tiedä.
Olen kuitenkin aina ihmetellyt, jotta mitenkä kukaan jaksaa ottaa asiakseen tällaisen asian ihmettelyn tai hämmästelyn. Edelleenkään minua ne valot eivät ole koskaan häirinneet.
Itse käytän sumuvaloja eteen iltapimeessä, kun on paska keli ja lähivalot lallattaa paskassa eikä riitä mihinkään sekä ajaessani matkaa pimeässä oli keli mikä tahansa. Myös astetta sakeampi lumisade sytyttää autoni sumuvalot välittömästi, kun normaalien ajovalojen valo vaan heijastuu hiutaleista takaisin silmiin. Sumuvalot + pitkät on pimeellä lyömätön yhdistelma. Kun pitkien valojen keilan ja auton väliin ei jää sitä pimeää väliä niin silmätkään eivät väsy niin helposti.
Sumuvalo taakse palaa lähinnä kelissä, jossa oma eteenpäin oleva havaintomatka sataan tai sumun takia rajoittuu muutamaan kymmeneen metriin.
Sumuvaloilla ja pitkälle näkemisellä EI OLE mitään tekemistä toistensa kanssa. Oikein suunnatut sumuvalot näyttävät alaspäin siten, että niiden muodostama valokeila sajoittuu noin puoleen siitä mitä normaalien lähivalojen.
Näin täällä.
Teoria:
A) Ihmiset, joilla ei ole autossaan sumuvaloja, ovat sumuvalottomia.
Vilauttele mulle tuska joskus valoja, kun sumuvaloni "häikäisevät" sinua. Saan siitä kiksejä
**********************
petris - isä ja elämän tuomari
**********************