Mulla on käynyt vastaava joskus reilu puolisen vuotta sitten, enkä taatusti ole numeroani mihinkään jakanut (on myös salainen). Sitä en muista oliko juuri tuosta numerosta, mutta voi olla.
Vastatessasi ei teoriassa ylimääräistä laskua voi sinulle päästä syntymään koska lähtökohtaisesti puheluun vastaaja ei joudu maksumieheksi kuin vain ns. vastapuheluissa (näissä puhelunvälittäjä pyytää lupaa vastaanottaa puhelun).
Ideana kuitenkin on enemmän se, että soitetaan takaisin kun et ole ehtinyt vastata, ja jo heti puhelun aloitustaksa voi olla useita kymmeniä euroja kun menee suoraan johonkin törkyhintaiseen vastaajapalveluun tms. Noistahan taisi olla jokin aika sitten juttua ihan mediassakin ja poliisi varoitti olla soittamatta - ja mieluiten myös vastaamatta - mihinkään outoon numeroon, varsinkaan ulkomaalaiseen.
|