Palasin pitkästä aikaa palstalle katsomaan mitä kuuluu. Oman Vetteni myin alkukesästä ja tällä hetkellä tallista ei löydy mitään lelua.
Jo siinä vaiheessa, kun itselläni oli Vette ja luin näitä posteja, pisti silmään joillakin kirjoittajilla ylimenevä Vette- ja yleensäkin amerikanautoihannointi. On toki hyvä, että on tyytyväinen omaansa, ja tietysti osa kirjoituksista on selkeitä provoja. Näissä vaan alennutaan samaan pelleilyyn kuin riisikuppiosasto omilla foorumeillaan. Jokainen tietää kuitenkin, että molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa, niin jenkeissä kuin japseissakin. Kyse on siitä mitä arvostaa, ja sen mukaan tehdään ne lopulliset valinnat. Tai sitten haaveillaan Vetestä mutta kun ei paukut riitä, ostetaan vanha ZX ja uhotaan sen pesevän jokaisen kohdalle osuvan jenkkirupukan...

Itselläni on ollut reippaat viisikymmentä erilaista kotteroa jos mukaan lasketaan kaikki puolimädät paskatkin. Pääasiassa käyttöautoja mutta mahtuu mukaan selkeitä hauskanpitovehkeitäkin. Yksi hauskimmista oli juuri Vette. Kaiholla muistelen ja saatanpa vielä joskus sellaisen hankkia, toivottavasti. Nissania mulla ei koskaan ole ollut, tuskin tuleekaan. (Taas mentiin uhon puolelle)
Veten vaihdoin perhesyistä nafta-Mersuun(!). Kesti muuten hetken aikaa miettiä, millaisen auton Veten jälkeen hankkii. Ihan nuhapumppua ei halunnut kun tuo edellinen ymmärsi kaasun päälle. Istumapaikkoja piti saada lisää mutta säilyttää mielellään hitunen urheilullisuuttakin. Bemareita sun muita katseltiin enkä itsekään ajatellut, että ominaisuudet löytyisivät vanhasta nokivasarasta. Uskokaa tai älkää, mutta sen nafta-Mesen suoritusarvot ei hirveästi poikkea Veten (vakio -86) vastaavista!!! Kiihtyvyydessä jää jonkin verran muttei ihan hurjasti siinäkään. Tehot ja huiput menee samoihin. Maanvaraakin on lähes yhtä vähän, yksi coolerin putki on jo rutattu rootvallin reunaan...
Että näin. Älyttömän pitkä selostus jota en itsekään jaksaisi lukea. Pointti on kuitenkin se, että on elämää Corvetenkin jälkeen. Jos Nissan-miehet tykkää leluistaan ja me omistamme, niin mikäs siinä. Tiedetäänhän me entiset ja nykyiset Veten omistajat kuitenkin se oikea totuus.. (vaikka kaverini ajelikin tuplaturbokolmesatasella Nissanillaan kaheksikkoa meikäläisen Veten ympärillä)
Hauskaa syksynjatkoa ja voimaa talven ruuvailuihin!
Note! This message was posted anonymously!