Näissä susikannan suojeluasioissa viuhuu syyttävä sormi milloin mihinkäkin suuntaan. Jos toki kanta on levinnyt maahan venäjältä, on nykykannan suojeluun liittyvä ongelma peräisin jäsenyysneuvotteluajoilta 90-luvun puolivälistä. EU:lle tällöin annetussa eläinkantaselvityksessä Suomi on määritellyt suden uhanalaiseksi eläimeksi alueillaan. Käytännössä tämä on tarkoittanut lajin kategorisointia EUssa siten, että kantaan liittyvä päätöksenteko perustuu uhanalaisen kannan suojeluun ja eläinpäämäärän hallittuun kasvattamiseen. Hullunkurista on tietenkin se, että lajinsuojelu luonnonvaraisen kannan osalta menee haittatekijöiden edelle. Liittymisajankohtana kategorisointi oli virhe ja asiaa tulisi harkita uudelleen pyrkien siihen, ettei ylikansallista valvontaa ja päätöksentekoa kannan säilyttämiseksi enää tarvittaisi. Yhdentekevää on, ilmoitettaisiinko kanta riittävän elinkelpoiseksi tai Suomen luontoon kuulumattomaksi.
Minun mielestä riittäisi, että Helsingin ydinkeskustaan saataisiin edes yksi tavanmukaisen nälkäinen susi joka nauttisi samanlaista koskemattomuutta ja varjelua kuin pedot esimerkiksi pohjoisessa, itärajalla ja muilla lajin esiintymisalueilla Suomessa. Mitä luultavimmin olisi bussipysäkeillä tilaa ainakin päättäjien lapsista. Sellainen aidattu aluekin tepsisi, josta asioista päättävät lapsineen joutuisivat päivittäin kävelemään läpi töihin, kouluihin ja kasvohoitoihin. Samanlainen leikkikenttä voisi ravistella ihmisiä myös esimerksi Brysselissä.
|