Nyt päätin ruveta Rohkeaksi kuljettajaksi. Peruutan kovalla vauhdilla pihasta tielle, enkä vilkaisekaan sivuilleni. Väistäkööt pelkurit. Sitten ajan kolmenkymmenen kilometrin nopeusrajoituksen tiellä satasta. Jos vain kerkiän kiihdyttää neljänsadan metrin matkan aikana sataseen. Kolme hidastettakin mahtuu tälle matkalle. Viis niistä. En yhtään jarruta ennen hidasteita, vaan lennätän autoani kuin Ritari Ässä.
Kun näen kolmion ja minulla olisi väistämisvelvollisuus, minä hurautan suoraan tielle urut auki. Kesällä varmaan kivasti vingahtaa rengas. Talvella tietenkin liukkaalla menen sivuluisua kurviin, jossa ajoin ojaan. Sitten kiihdytän taas parin sadan metrin matkalla sataseen, vaikka onkin neljänkympin rajoitus. Taaskaan en välitä, vaikka seuraavassa risteyksessä on kolmio, vaan hurautan suoraan tiella. Väistäkööt tässäkin perkeleen pelkurit.
Liikenneympyrässä en varmasti väistä. Seuraavassa risteyksessa on jälleen kolmio ja vilkasliikenteinen Kuopiontielle meno, mutta mitäpä siinäkään väistelemään. Minulle ei varmasti satu ikinä mitään, olenhan Rohkeista rohkein kuljettaja. Vähintään sataaviittäkymppiä ajan tietenkin. Mutta ramppien kohdalla tietenkin sovitan vauhtini pelkureiden nopeuteen. Kun joku yrittää tulla rampista tielle, ajan sillä nopeudella niin, ettei auto pääse millään tielle, vaan joutuu melkein pysähtymään.
Liikennevaloissa ajan väristä välittämättä. Parasta olisi, jos punaiset palaisi, niin saatanan pelkurit saisivat väistää ja vähän säikähtäisivät minua Rohkeaa kuskia. Kansainvälisiä merkkejä näyttäisin tietenkin tien tukkona oleville pelkureille.
Loppumatka töihin mennessä onkin neljänkympin rajoitusta. Siinä ajan satasta ja kurvaan työpaikan parkkipaikalle ja omaan ruutuun mennessä kolhaisen viereisiä autoja ja sitten nostan metelin, koska autojen omistajat eivät ole osanneet pysäköidä oikein.
Koko pitkän päivän odotan, että pääsen taas liikenteeseen näyttämään rohkeuttani.
