Sinisessä muovilaatikossa olevaa Biltemalaista on käytetty jo wuosia. Tais olla joskus 80/90 -lukujen tienoilla kun ne tuli markkinoille.
Niissähän ei ole sen kummempia käyttöohjeita, mutta oman kantapän kautta oikea puristussyvyys putkelle on silloin,
kun sen kyseisen putkikoon nippelin laittaa tappi ylöspäin siihen työkalun päälle ja työntää putkea vain niin pitkälle,
että putken pää on sen nippelin runko-osan verran ulkona siitä työkalusta.
Muuten tulee huono pää.
Itse olen aina boksareilla kevyesti kiristänyt ne siipimutterit sopivan tiukalle ennen prässäämistä.
Lopuksi vielä olen ottanut sen nippelin pois putken päästä ja vielä kertaalleen puristanut pelkällä kartiolla.
Pitää vaan ensin katsoa sinne auton alla olevaan vastakappaleeseen, että kumpaan suuntaan siellä se kartio on. Niitä kun on molempiin suuntiin...
Vanha rautaputki on ollut ainoa joka on luistanut läpi tai haljennut päästä.
Jäärata-auton putkea tuli viimeksi korjattua siten, että varovasti hitsipillillä lämpöä ja sitten prässäsi, niin silloin ei putki haljennut.
Hyvin tuollakin on pärjännyt. Muutaman auton putket/vuosi olen sillä laittanut.
Päät onnistuu ihan hyvin, kun vaan aina muistaisi laittaa sen kierreholkin sinne putken päälle ennen prässäämistä...