Mukavaa oli kisailla. Ainoa ongelma oli flekti. Alkoi pyörimään tosi hitaasti ja lämmöt nousi. Yksi hiilen jousi oli kuollut. Varaosaliikkeestä löytyi flekti ja moottori sopi suoraan vanhaan kehikkoon.
Kisatauko oli mukava juttu. Kisan jälkeen ei paljoa väsyttänyt ja kotimatkakin sujui ilman taistelua unta vastaan.
Hienoa oli siirtymiä varten tehty kartta. Kaikille samat siirtymät. Saadaan liikenne oikeisiin paikkoihin. Haluaisin nähdä muissakin kisoissa. Kuivia rasteja riitti ajettavaksi. Syvät upotukset kun ei kiinnosta. Vesillä kuljen veneellä

Tutkaankin päästiin, joten valvonta toimii.
Ikävä oli vaatimus syvään upottamiseen, että pääsi alueelle. Rajataan pääsy jonkin auton ominaisuuden mukaan. Vastaava vaatimus olisi pääsy aluelle kahden puun välistä joiden väli on 180cm. Olisi sitten suzuki ym alue. Toisaalla sitten ajo vastaavan raon omaavien ramppien yli.
Sitten lainasimme maastotunkkia yhdelle proto tiimille. Sain tunkin vääntyneenä takaisin. Lupasivat vaihtaa suoraan tunkkiin kisapaikalla, mutta eipä näkynyt