Näytä yksittäinen viesti
  #530  
Vanha 18.06.2009, 18:33
Mylppy Mylppy ei ole kirjautuneena
Veteraani+
 
Rekisteröitynyt: 14.09.04
Sijainti: Häme
Viestit: 1.369
Perusasetus

Sääntömuutos takautuvasti vuoden alusta!


Kauden kahdessa ensimmäisessä kilpailussa on sattunut kaksi harmittavaa tuloslaskentavirhettä, jotka ovat johtuneet järjestäjien toimista, ilman että kyseisillä kilpailijoilla on ollut niihin osuutta.

Luumäen kisassa yhden auton kaaret oli merkattu väärin, ja Oulaisissa yhdelle tiimille arvosteltiin väärät kuvat.

Aiemmilla kausilla on pidetty tiukasti kiinni siitä, että kilpailijoilla on vastuu oman tuloksensa virheiden korjaamisesta protestiajalla, eikä tuloksiin ole protestiajan jälkeen tehty minkäänlaisia muutoksia.

On kuitenkin valitettavia tapauksia, joissa kilpailijat eivät ole olleet protestiajalla paikalla ja näin on tuloksiin jäänyt suuriakin virheitä.

Jotta oikeus ja kohtuus toteutuisi nykyistä paremmin, muutetaan linjaa siten, että järjestäjien selkeän systemaattisen ja suuren virheen oikaisemiseksi kilpailijat voivat tehdä vetoomuksen.

Yksittäinen kuva-arvostelu subjektiivisena toimintana ei ole systemaattinen virhe, vaikka samalla kilpailijalla olisi useita väärin arvosteltuja kuvia. Näistä tehtyjä protesteja ei käsitellä.

Vetoomus tulee tehdä viiden vuorokauden sisällä protestiajan päättymisestä.

Vetoomus tehdään ko. kilpailun kilpailunjohtajalle ja sähköpostilla osoitteeseen officup@gmail.com.

Vetoomus on vapaamuotoinen, mutta sen tulee riittävällä tarkkuudella selventää, millaisesta virheestä on kyse, ja sen oheen tulee liittää vetoomuksen tekijän yhteystiedot mahdollisten lisäselvitysten pyytämiseksi.

Vetoomuksen voivat kilpailijat tehdä omasta tuloksestaan tai muiden kilpailijoiden tuloksesta, ja pisteitä voidaan korjauksella lisätä tai vähentää siitä riippuen, millainen virhe on, ja miten se on tuloksiin vaikuttanut.

Oikaisua ei tehdä kilpailun tulokseen, vaan ainoastaan cup-pisteisiin. Pisteet korjataan vastaamaan oikeaa tulosta, eli jos kilpailija nousee kaksi pykälää, niin kahden muun kilpailijan pisteet laskevat.

CUP-tulokset ja pisteet korjataan takautuvasti kuluvan kauden alusta lukien.