Viime lauantaina oli ryövärikerholla syystapaaminen jonka ohjelmaan kuului tutustuminen Ahveniston rataan, ruokailu ja käynti Land Rover Experience -keskuksessa. Ahvenistolle ei keritty vielä mukaan mutta Lantikka-keskus oli näkemisen arvoinen. Tosioffaajat saavat traumoja näin "helpoista" esteistä, mutta muistettakoon että ajot suoritetaan uusilla vakioautoilla joidenka hintaa en viitsi edes kuvitella.

Tyylinäyte upouudella freelancerilla - tosin viereinen (helpompi) rata olisi ollut tätä varten

Radan lopuksi nämäkin autot uitetaan
Kokemus oli sen verran inspiroiva että jatkoimme kolmen auton voimin Hauholle kokeilemaan omiemme suorituskykyä. Tästä oli tosin sovittu jo etukäteen ja saatu lupa maaston käyttöön ja opas paikalle. Kuis´sitten äijien (ja rouvien) kävikään..

Ajopeli kaivetaan esiin..

Paikalla olleet kulkuneuvot (myöhemmin tuli lisää, mutta kamera simahti)

Hyvin oli oppi mennyt perille

OIKASE AJOLINJA,PER..LE!!!

Ongelmiakin oli ajoittain
Vaikka ajoittain vähän rämmittiinkin, alku meni melko mukavasti. Joukon nuorisojäsenkin ajoi kuin vanha tekijä. Loppua kohden rupesi kasaantumaan ongelmia enemmänkin.. Siinä vaiheessa kamera oli sanonut työsopimuksen irti enkä päässyt kuvaamaan Frouvan syvämerensukellusta. KIITOS teille kaikille jotka olitte osallisina tässä tapahtumassa ja erikseen kiitos niille merkkikolleegoille jotka onkivat Frouvan kuiville. (Eipä ole vielä kuivunut)
Jos tulee mahdollisuus uusia reissua, niin mukana ollaan!