Kiitos järjestäjille. Mukavaa oli vaikka ei ihan murheitta selvittykkään. Ensin auto lammikkoon jumiin, sitten huomataan että vinssi sano työsopimuksensa irti. No pelastava Volvo kuski onneksi tuli ja sai Broncon taas kuivalle maalle. Sitten ihmetellään että mihin ohjaustehostin hävis, pelti auki ja kappas, mihis se hihna on mennyt? Onneks ei ollut lentäny sinne lammikkoon, vaan löytyi konehuoneesta, ei muuta kuin hihna takasi paikalleen ja eiku on the "off" road. Päästiin meilkein jo tauolle kun tehostin hukku taas, ja samaan rahaan vielä latauskin.

No tehostimen hihna löytyi taas ehjänä, mutta laturin hihna ei niinkään. Ja eikun taas ehjä hihna uudestaan kiinni ja kauheella vauhdilla taukopaikalle ennen kun kone keittää. Morjenz:lle erittäin iso kiitos että toi Motonetistä uuden hihnan, jonka jälkeen todettiin että vanha hihna oli jossain elämänsä aikana kasvanut runsaasti pituutta

Ja täten uusi hihna jäi lyhyeksi. Puhelin kouraan ja tilausta vetämään, ja taas tuli uusi hihna, tälläkertaa aivan liian pitkä, ja eikun kaveri uudestaan Motonettiin. Tälläkertaa tuli sitten 2 hihnaa, joista kumpikaan ei käynyt. No palataan ensimmäiseen hihnaan ja laturin kiristys kuormansidontaliinalla. Patentti toimi koko n.80km kotiin asti. Ja kaiken tämän lisäksi lämpöongelmia koko ajan.
Mutta kaikesta huolimatta oli mukavaa vaikka hieman lyhykäiseksi ajelut jäi.