Barthes ratsasti hajamielisenä eteenpäin. Taakse jäi Rohan, hänen kotikaupunkinsa. Vain päivää ennen hän oli haudannut vanhenpansa jotka kuolivat kotitalon tulipalossa. Hän oli perheen ainut lapsi. Todettuaan, että Rohaniin häneltä ei jäänyt mitään, hän myi kaikki tavarat mitä palosta jäi jäljelle ja osti itselleen varusteita matkaa varten. Hän lupasi, ettei ikinä enää palaisi Rohaniin, koska siellä oli vain kipeitä muistoja hänelle.
Barthes päätti lähteä kertomaan suru-uutista ainoalle sukulaiselleen henkilökohtaisesti. Hänen enonsa asui pienessä kylässä noin kolmen päivän matkan päässä. Hän oli pakannut varusteensa hevosensa selkään ja lähtenyt matkaan aamun sarastaessa. Illan hämärtyessä hän näki tienviitan pieneen majataloon. Barthes vei hevosensa talliin ja asteli sisään majataloon. Hän tilasi oluen ja kysyi yösijaa majatalon isännältä. Isäntä selitti, että majatalo on aivan täynnä ja huoneita ei ole vapaana. Tämä ei olisi mikään ongelma Barthesille, hän oli tottunut nukkumaan taivasalla Rohanin tasangoilla. Hän sanoi isännälle nukkuvansa tallissa.
Barthes nappasi oluen mukaansa tiskiltä ja lähti tekemään tietänsä istumapaikoille. Majatalo oli todellakin aika täynnä ja hän joutui tönimään humalaisia matkamiehiä tieltänsä päästääkseen peremmälle. Huoneen nurkkauksessa oli kuitenkin vapaa istumapaikka 4 hengen pöydässä. Barthes asteli paikalle ja istahti. "Onpas erikoisia matkamiehiä" tuumi Barthes itsekseen ja hörppäsi oluttaan...
|