Kiitoksia kaikille neuvoista ja onnitteluista.
Elikkäs mää sain auton 27.10.08 ja siitä viikko niin aloitin tekeen sitä. Eli n.3kk rakensin ja tekemistähän oli paljon enemmän mitä aluksi näytti. Välissä oli pientä kinaa emännän kanssa mutta se taitaa olla lajin haitta puolia. Toki se eilen sanoi että onpas kivä nyt päästään käymään retkellä

Poitsu istuis vaikka vuorokauden ympäriinsä kyytissä
Juu lähtökohta oli mielenkiintoinen. Auto haisi pahasti homeelle ja muutenkin sisusta oli tosi heikolla hapella. Ja kaikki meni kojelautaa lukuun ottamatta vaihtoon. Sinne oli jotkin volvon penkit laitettu silloin aikoinaan ja ne oli ihan vihreän sammaleen peitossa. Noo onneksi oli toi silloinen ajokki niva nykyinen elimen luovuttaja josta oli hyvä hakea osaa jos jonkin laista. Ei siinä ole enään paikoillaan ku mottori ja laatikko ja sen verran etupäässä että renkaat pysyy. Taka akselin se luovutti ensimmäisenä eruperän kanssa.
Monenlaista ongelmaa oli mutta ei mitään mistä ei olisi yli päästy. Rahaa paloi mutta auton hintaan nähden ja nykykuosiin verraten niin ei liikaa ollenkaan. Ja omille töille ei hintaa lasketa.
Rakentelu jatkuu snorkkelin ja pika asennettavan vetokoukun merkeissä. Valoja pitäisi saada lisää ja kylkiputket pitäs kanssa tehä. Kesällä sitten maalataan ja massataan kaikki kunnolla vielä. Ja auton alkujaan rakentaneella tyypillä kuulosti olevan halvalla jonkin sortin lukotkin et jos nekin kävis hakeen. en vain tiedä sit mimmottiit ne on.